Brittimiljonäärin kohuttu vankeustuomio pysyi voimassa
Timo Nieminen
Britanniaa kuohuttanut miljonääri John Nicholsin vankeustuomio pysyy voimassa. Kohuttu oikeudenkäyntien ja valitusten ketju alkoi, kun Nicholsin 4,2-litraista super-Jaguaria ajanut Mary Butres törmäsi yli 180 kilometrin tuntinopeudella jalankulkijoihin. Kaksi tien laidassa kävellyttä nuorta kuoli ja yksi sai parantumattoman aivovaurion.
Alkoholin vaikutuksen alaisena ajanut Butres tuomittiin seitsemän ja puolen vuoden ehdottomaan vankeuteen. Myös kyydissä istunut ja autonsa avaimet Butresille luovuttanut Nichols tuomittiin neljän vuoden ehdottomaan vankeuteen.
Oikeuden mukaan Nicholsin on täytynyt ymmärtää, että kaksikon kostean ravi-illan aikana reippaasti viiniä juonut Butres ei ollut ajokunnossa. Siksi myös Nichols tuomittiin kuolemantuottamuksesta.
Kuolemantuottamus on rikos, jossa syyllinen huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman.
Onnettomuus-Jaguarissa oli tallentava ajotietokone, josta kävi ilmi, että auto oli ajanut jo ennen onnettomuutta huomattavaa ylinopeutta. Silminnäkijöiden mukaan Jaguar aiheutti useita vaaratilanteita.
Tapaus on saanut Britanniassa paljon julkisuutta siksi, että monet oikeusoppineet ovat pitäneet kyydissä istujan rangaistusta kohtuuttomana. Toisaalta Nicholsia vastaan on järjestetty mielenosoituksia, joissa on vallinnut suoranainen lynkkausmieliala.
Nichols omistaa pakkaustekniikkaan erikoistuneen BM Partnership -yhtiön. Hänen omaisuutensa uskotaan olevan satojen miljoonien eurojen arvoinen.