Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 17.03.2009 09:47
A A A

Hyundai i20 on kohtuuhintainen käyttöauto

- Oi, tämä jarru minulla tökkii! Pitää painaa hyvin kevyellä jalalla. Se on niin terhakkana, eläkeläinen Sirkka Jeulonen sanoo Hyundai i20:n ratissa.

Hyundain uusi malli on kasvanut tuntuvasti edeltäjäänsä Getziin verrattuna. Pituutta se on venähtänyt peräti toistakymmentä senttiä, minkä jo huomaa pikkuautossa.

- Minulla on aika pitkät sääret, mutta tässä tuntuu hyvältä, Jeulonen tunnustelee ratin takana.

Hän saa jalkansa mahtumaan kohtuudella taaksekin, ja pääntilaa jää suorastaan ruhtinaallisesti.

Jeulonen autoilee yleensä yksin, mutta tavaraa pitää mahtua mukaan.

- Tässä menisi kahdeksan ämpäriä marjoja. Ja kevään tullen mökille on paljon viemistä: lannoitteita, multaa, kaikenlaista. Tähän mahtuisi.

Saksassa muotonsa saanut korealais-intialainen i20 on ajanmukaisen näköinen vaikkei villeimpiin kokeiluihin ylläkään.

Hyundai i20 on sekä olemukseltaan että käytökseltään hyvin perusvarman tuntuinen käyttöauto, joka ei herätä suuria tunteita puolesta tai vastaan. Sadan hevosvoiman moottori tuntuu pikkuautoon juuri sopivan kokoiselta keskivertoautoilijan tarpeisiin niin maantiellä kuin kaupungissakin.

Pehmeähkö jousitus tuo mukavuuden tunnetta, vaikka auto isoista montuista hieman keinahteleekin.

Kaikkein erikoisimpia varusteita i20:een ei ole pakattu, mutta esimerkiksi käsikäyttöinen ilmastointi, kuusi turvatyynyä, aktiiviset pääntuet ja mp3-liitännällä varustettu cd-soitin ovat vakiona.

Ajonvakautusjärjestelmän saa vasta 800 euron lisähintaan, mikä vienee autolta mahdollisuudet viiden tähden suoritukseen Euro NCAP -törmäystesteissä. Toisaalta varsinkaan pikkuautoon moni ei ajonvakautusjärjestelmää vielä kaipaakaan. Se kuitenkin yleistyy nopeasti uusien testikriteerien vuoksi.

Korealaisia autoja on moitittu karuudesta, mutta i20 ei ole sitä. Ohjauspyörässä on säädöt kahteen suuntaan, ja etuikkunat sekä sivupeilit toimivat sähköllä.

Koeajoauton ylempi varustelutaso tuo myös muun muassa nahkapäällysteisen ohjauspyörän ja vaihdekepin nupin. Pienet yksityiskohdat lisäävät kummasti mukavuutta.

Viiden vuoden takuu on markkinoiden parhaasta päästä, mikä lisää monen ostajan luottamusta.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Vaihtoautot
Keski-Suomessa