Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.02.2010 13:47
A A A

Jaguar, 75, juhlii työn merkeissä

Jaguar on klassikko automaailmassa. Tänä vuonna brittikissalla on syytä kunnon juhliin: plakkarissa on 75 vuotta autonvalmistusta.

Jaguar viettää juhlavuottaan mukavassa tilanteessa. Muutama vuosi sitten aloitettu brändin ja malliston uudistaminen on hyvässä vaiheessa. Vuonna 2008 esitelty XF-malli on myynyt talouslamasta huolimatta hyvin. Vuonna 2009 uudistettu XK-coupé ja -avomalli ovat kiistämättä eräs maailman halutuimmista urheiluautoista. Tänä vuonna puolestaan tulee myyntiin XJ-malli.

- Uuden malliston kehitystyö on osa suunnitelmaamme tehdä Jaguarista nykyaikainen urheilullinen yhtiö, jollainen se oli jo perustajamme William Lyonsin aikana. Tuolloin yhtiö loi nimeä valmistamalla autoja, jotka olivat innovatiivisia, jännittäviä ja aina originaaleja, Jaguarin toimitusjohtaja Mike O'Driscoll sanoo.

Lyons perusti Swallow Sidecarsin vuonna 1922. Hän loi sarjan SS-merkkisiä moottoripyörien sivuvaunuja ja autoja. Kun oli aika lanseerata täysin uusi SS 100 vuonna 1935, Lyons halusi yhtiölleen räväkämmän nimen. Lopulta hän päätyi nimeen Jaguar.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Vaihtoautot
Keski-Suomessa