Alun perin siitä piti tulla luumunvioletti, mutta väri alkoi tuntua liian tummalta ja synkältä. Kesäinen minttujäätelö sytytti lampun kiteeläisen Petri Ikosen pään päällä: tämän värinen avo-Ladasta täytyy tulla.
- Moni sanoi ennen maalaamista, että älä hullu tuolla värillä maalaa, mutta nyt samat kaverit ovatkin sitä mieltä, että väri käy hyvin tuohon autoon, tyytyväinen omistaja myhäilee.
Rakkaalle ajopelille vääntyi väristä nimikin. Pink Cadillacin tietävät kaikki, mutta tämä Venäjän ihme onkin Mint Ladillac, Ikonen keksi.
Virallinen ajolupa heltisi 6. heinäkuuta Kiteen A-Katsastuksesta. Kesken syynäyksen Ikosen piti vielä kipaista varaosaliikkeestä peräpeltiin punaiset heijastimet valkoisten tilalle, jotta leima heltisi.
- Eivät katsastusmiehet enää muuten ihmetelleet, koska olin lähettänyt pitkin matkaa konttorille valokuvia.
Neliovinen sinapinkeltainen ruosteen raiskaama jäärataromu - Lada 1200 L vuodelta 1978 - ei todellakaan muuttunut käden käänteessä kaksioviseksi katseiden vangitsijaksi. Urakka alkoi 10. lokakuuta 2008, ja Ikonen laskee käyttäneensä taistoon noin 1 200 työtuntia.
Huvittavinta hankkeessa on se, ettei Ladojen laittamiseen erikoistunut mies edes aikonut ostaa kyseistä autoa. Hän vain sai kaverilta vinkin, että naapurikunnassa Tohmajärvellä olivat myynnissä hänen etsimänsä alumiinivanteet. Niinpä Ikonen lähti niitä hakemaan 27. joulukuuta 2007.
- Myyjä ei suostunut myymään vanteita erikseen vaan sanoi, että auto tulee kaupan päälle. Sata euroa oli sen hinta kaikkine hyvineen. Vanteiden arvo oli jo enemmän.
Myyjä oli auton ensimmäinen omistaja, iäkäs nainen, joka oli antanut sen pojanpoikiensa riepoteltavaksi jäälle. Ja jälki oli sen mukaista.
- Siinä ei ollut muuta suoraa kohtaa kuin sivuikkunat.
Ylikierroksilla huudattamisen seurauksena moottori kävi vain kolmella sylinterillä. Toisaalta Ladalla oli ajettu vain 88 000 kilometriä.
- Se paljastui alustaltaan tosi hyväksi. Konehuoneessa kaikki oli alkuperäistä tehtaan jäljiltä, letkuklemmareita myöden.
Autoja ikänsä rassannut mies teki suururakan itse alusta loppuun.
- Ulkopuolista apua olen käyttänyt ainoastaan moottorin koneistuksessa eli sylinterin hoonauksessa ja venttiilien istukoiden koneistuksessa. Nekin osaisin tehdä itse, kun vain olisi laitteet.
Ikosen mukaan Mint Ladillac on ollut hänelle ylivoimaisesti työläin autonlaittoprojekti. Esimerkiksi katon poistamiseen hän varautui rakentamalla sisään teräsputkesta apurungon, jotta kori ei päässyt vääntymään.
Neljän oven sijaan jäljelle jäi siis vain kaksi. Niitä hän pidensi 20 sentillä, koska muuten ajokki olisi ollut "tosi pöljän näköinen".
Myös turvakaaren rakentaminen tuulilasin karmeihin vei paljon aikaa. Vasta kolmas kerta toden sanoi, jotta kaarevuus natsasi.
Jännitystä ja piinallista punnertamista riitti loppumetreille. Esimerkiksi toisen puolen pysäköintivalon simahtaminen ei tahtonut selvitä millään. Lopulta vian aiheuttajaksi paljastui konehuoneen huoltovalon katkaisin.
Kuivaksi päässyt ohjaussimpukka leikkasi kiinni jo ennen katsastusta. Onneksi Venäjältä sai uuden 38 eurolla.
Kaiken huipuksi perän etutiiviste rupesi vuotamaan öljyä katsastusta edeltävänä iltana. Helpotus oli suuri, kun sopiva varaosa odotti autotallissa.
Auto ei olisi voinut valmistua parempaan aikaan, sillä hellekesä todella suosi avoautoilua. Kuukaudessa kilometrejä oli kasassa jo yli viisituhatta.
- Tuo on nyt "se" auto, niitä ei ole muita. Jos tuon möisin ja tekisin toisen samanlaisen, se ei olisi "se" auto, Ikonen kuvailee Mint Ladillacin arvoa.
Hän odottaa jännityksellä Auto Mobil -ohjelman esitystä suurella saksalaisella Vox-televisiokanavalla. Vox kiinnostui Ikosesta helmikuussa.
