Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.02.2010 10:43
A A A

Toyota Land Cruiser: Suuri ja taloudellinen

Toyotan maasturien valmistus alkoi 1950-luvun alussa. Viimeistään nyt se on edennyt modernille ja tekniselle aikakaudelle. Toyota Land Cruiser on ladattu kattavasti niin maasto- kuin katuajoakin tukevilla järjestelmillä. Esimerkkinä mukautuva alusta, joka sallii ojaa ylitettäessä osan pyöristä mukailla ojan pohjaa ja räväkämmässä ajossa se estää autoa kallistelemasta kuin Pisan torni.

Myös Pre-Crash -järjestelmä on rantautunut Lexuksen puolelta emoyhtiön mallistoon. Kaiken kaikkiaan tekniset avustusjärjestelmät mahdollistavat turvallisemman ja taloudellisemman kyydin kuin mihin aiemmin on totuttu.

Maastosta tielle

Land Cruiser tuntuu ajossa kevyeltä ja ohjaus on melko tunnokas. Toki ei voida puhua erityisen tarkasta ohjauksesta etäisen tuntuman johdosta, mikä on normaalia istuttaessa maastoautomaisen korkealla. Vääntävä 3.0 dieselmoottori turbolla ahdettuna on maastohenkiseen autoon hieno, hiljainen ja myös taloudellinen. Keskikulutus on 8,1 litraa satasella. Välillä kuitenkin urheilullisen kuljettajan tekisi mieli avata etuovi ja potkia jalalla autoon lisää vauhtia.

Varmaa on se, että naapurin Villen reissu metsälle ei pääty kestopäällystetielle. Land Cruiser tuntui menevän sellaistenkin paikkojen läpi ja yli, joissa kuljettaja meinasi laittaa pillit pussiin. Tästä johtuen Land Cruiserin kolmen tonnin perävaunun vetokyky riittää siis viemään parin hevosen trailerin vaikka Itä-Siperiaan ratsastuskilpailuihin.

Laatua ja varusteita

Sisällä laadun tuntua tuovat pehmeä kojelaudan materiaali, täsmälliset kytkimet ja ylellinen nahkaverhoilu. Olisin kuitenkin toivonut, että kovamuovi olisi ainakin osittain korvattu metalliosilla ja jalopuulla. Näin laadun tuntu olisi entistä parempi.

Toyota on ollut luotettavuudeltaan omistamansa Lexuksen kanssa pitkään yksi parhaista. Ja ne ovat sitä edelleen. Teknisesti on odotettavissa samaa luotettavaa kyytiä, onhan Land Cruiser tavallaan Toyotan lippulaiva.

Suuri kysymys kuuluu: automaatti vai manuaali?

Molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja, mutta tähän autoon sopii kuitenkin paremmin automaattivaihteisto. Syy on yksinkertainen. Kaupunkiajossa vaihteisto vaihtaa sulavasti ja off-road -tilanteissa vasemman jalan lepuuttaminen tuo rauhallisuutta ajoon. Kaiken lisäksi automaatti kuluttaa manuaalia vähemmän polttoainetta.

Varustetasoja on kolme (Legend, Luxury, Executive) ja moottorivaihtoehtoja yksi (3.0 TurboDiesel).

Perusmallin lähtöhinta on noin 65 000 euroa, full spec -varusteltu auto on lähtöhinnaltaan noin 106 000 euroa. Mielenkiintoisin varuste metsästävän ja remontoivan Villen kannalta on kaksipaikkaiseksi pakettiautoksi muuttamisvaihtoehto. Matalamman veroasteen johdosta säästää kokonaishinnasta vähintään 11 000 euroa.

Kolmantena vaihtoehtona Villen on mahdollista valita auto 7-paikkaisena, niin mahtuu suurempikin perhe kyytiin.

Varustelistalta löytynee jokaiselle sopiva, koska viimeistään huippuvarustellun auton omistaja löytää autostaan esimerkiksi peruutuskameran, Pre-Crash -järjestelmän ja melkein kaikkea mitä ihminen voi keksiä. Peruutuskamera oli muuten niin hauska varuste, että mieluummin ajelin taaksepäin kuin keula menosuuntaan.

Toyota Land Cruiseria myy Keski-Suomen liikkeissään O.K. Auto. Viitasaarella Toyotat myy Autoliike Koskinen.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Vaihtoautot
Keski-Suomessa