Jäinen kaupunki saa kaipaamaan kevättä
Iina Moukola
Olen törmännyt suureen ongelmaan liikkuessani pitkin Jyväskylän katuja. Vaikka kuinka keskitän kaiken tarmoni, en vain pääse eteenpäin.
Lumet sulivat lämpiminä päivinä ja jäätyivät sitten pakkasöinä uudelleen ja siksi kadut ovat nyt paksun jääkerroksen peitossa. Ne ihmiset, jotka uskaltautuvat ulos, liukuvat keskittyneen näköisinä paikasta toiseen. Katujen hiekoittaminen auttaa yhtä paljon kuin omena karkkinälkään. Hiekkakin vain liukuu jäällä.
Olen testannut traktoripohjaisia maihareita, kenkien pohjiin liimattavia liukuesteitä ja suutarin laittamia talvipohjia. Ei auta. Jäätä ei taltuteta millään.
Täten vetoan siis äiti Maahan. Sulata jo nuo kadut tai istun kevääseen asti sisälle korkokenkiäni sovitellen. Vaihtoehtoisesti aion hakea patenttia kengille, joissa on joko nastat tai kitkapohjat. Helpommalla pääsisi varmaan, jos hankkisi potkukelkan tai ainakin kenkiinsä jalakset. Epätoivo leijuu ylläni, kun lähden pakolliselle kauppareissulleni.
Kirjoittaja on muotitoimittaja, joka pitää suosittua MouMou-blogia osoitteessa http://moumou.indiedays.com.