Rusketus kosmetologilta
Piia Kuusisto
Itseruskettavien tuotteiden kirjo on laaja, mutta jos kotikonsteihin turvautuminen ei innosta, niin apua löytyy myös kosmetologilta.
Nopeimmillaan väriä iholleen saa minuutissa, kun astuu rusketuskaappiin, joka suihkuttaa sumumaisen hienoa rusketusainetta. Ennen kaappiin astumista hiukset suojataan myssyllä ja korut otetaan pois. Väri säilyy iholla noin viikon. Valittavana on kolme eri tummuusastetta.
Ennen aurinkosuihkua iho kannatta kuoria kotona, jotta väristä tulee tasaisempi, muita valmisteluja ei tarvita. Kaapissa suu täytyy pitää kiinni, ettei väriä menee suuhun.
Laite neuvoo käyttäjäänsä ja värisuihkun jälkeen se puhaltaa ilmaa, joka kuivattaa värin, jotta se ei pyyhkiytyisi vaatteisiin. Väri kehittyy lopulliseen sävyynsä noin kuudessa tunnissa, jonka aikana suihkua ja hikiliikuntaa tulee välttää.
Rusketusta käsityönä
Niille, jotka haluavat yhdistää rusketushoidon ja pienen nautiskelutuokion on tarjolla vaihtoehto, jossa kosmetologi tekee vartalon kuorinnan ja sitten levittää ruskettavan aineen iholle käsin. Koko vartalolle tehtynä hoito kestää noin tunnin.
Tällä tavalla voidaan käsitellä esimerkiksi vain kasvot ja decolte, jos väriä ei haluta koko vartalolle.
Parhaan tuloksen saa, jos peseytyy vasta rusketushoidon jälkeisenä päivänä. Samana päivänäkin voi mennä suihkuun, mutta värin on kuitenkin annettava tekeytyä vähintään viisi tuntia.
Hirvivuoren mukaan käsin levitettävä väri pysyy iholla viikosta kahteen viikkoon, riippuen ihotyypistä ja siitä, kuinka ahkerasti ihoa viitsii kosteuttaa hoidon jälkeen.
Väri ei suojaa palamiselta
Päivittäinen ihon kosteutus hoidon jälkeen auttaa niin kaappirusketusta kuin käsin levitettävää väriä säilymään pidempään. Eri rusketushoitotuotteista on saatavana myös kotihoitopakkauksia, joilla voi ylläpitää väriä.
Rusketushoidot sopivat myös niille, jotka palavat helposti auringossa tai saavat niin sanottua aurinkoihottumaa.
Itseruskettavilla tuotteilla saatu väri ei suojaa auringossa palamiselta, joten aurinkovoiteiden käyttöä ei saa unohtaa.