Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.12.2009 11:14
A A A

Silmänympärysvoiteita jo miehilläkin

Miesten ihonhoitotuotteiden käyttö on kasvanut tasaista tahtia. Ensimmäisenä miesten kosmetiikkalaukkuihin tiensä löysivät kosteusvoiteet ja puhdistusgeelit. Nyt meikkiosastoilla asioidaan hakemassa silmänympärysvoiteita.

Sokoksen miesten kosmetiikan vastaava Minna Sinisalo kertoo, että miehen iho on erilainen kuin naisen ja kaipaa sen takia omat tuotteensa.

- Miehen iho on naisen ihoa paksumpi ja erittää enemmän talia. Miehen iho ikääntyykin eri tavalla kuin naisen. Kun iho alkaa rypistyä näkyvästi noin nelikymppisenä, ikääntyminen tapahtuukin sitten hyvin nopeasti, Sinisalo sanoo.

Naisella ensimmäiset rypyt näkyvät kolmekymppisenä, kun taas neljänkympin hujakoilla varsinkin hoidettu naisen iho ei näytä paljonkaan vanhemmalta. Miehen ihon ryppyyntyminen näkyy erityisesti silmien ympärillä ja laajemmalla alueella kuin naisilla.

Sinisalon mukaan miehet hakevat apua myös tummiin silmänalusiin ja silmien seudun turvotukseen.

Puhdistusgeelejä suositellaan käytettäväksi ennen parranajoa, sillä ne pehmentävät sänkeä, jolloin parranajo helpottuu.

Uusimpina miesten kosmetikkatuotteina markkinoille on tullut kasvonaamioita, joilla voi kosteuttaa ja virkistää nuukahtanutta ihoa.

Päivän suosituimmat sisällöt