Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.03.2010 11:25
A A A

Tuunaamalla saat persoonallisia vaatteita

Jos kirpputoreja kierrellessäsi löydät kivan kankaan, hanki se parilla eurolla ja tuunaa siitä itsellesi sopivan mallinen vaate. Esimerkiksi kuvan musta, hyväkuntoinen miesten pusero muuntui trendikkääksi neuletunikaksi. Kiiltäväpintaisesta, leopardikuosisesta mammamekosta sukeutui kasarityylinen biletoppi.

Ompeluun tarvitset sekä saumuria että ompelukonetta.

Kauluksesta hihat

Leikkaa ensin mustasta L-kokoisesta neulepuserosta pois poolokaulus. Siitä saat uusien pussihihojen leveät resorit. Leikkaa puseroon sitten istuvat hihat ja pyöreä pääntie. Leikkaa etuosa poikki rinnan alapuolelta. Alaosa jätetään leveäksi, jotta sen yläreunaan saadaan poimutusta. Yläosa kavennetaan sopivaksi alaosan kanssa. Puseron helma säilyy sellaisenaan.

Ompele hihojen pyöriölle ja etukappaleen alaosan yläreunaan pitkällä tikillä poimutuslanka tavallisella ompelulangalla. Lankaa vetämällä syntyy poimutus, jonka jälkeen hihan istutus ja etuosien yhdistäminen käy helpommin. Poolokauluksesta saatu resori leikataan puoliksi ja kiinnitetään hihoihin. Ompele lopuksi pääntie.

Vaate kankaana

Kirpparilta löydetyssä, leopardikuvioisessa isojen tyttöjen puserossa on runsaasti kangasta. Sitä voi käyttää kankaan tavoin ja ommella siitä biletopin. Lisäämällä etukappaleeseen vetoketju asuun saadaan ripaus kasari-ilmettä. Liehuhelma tekee topista juhlavan.

Tee uusioasu vain hyväkuntoisesta vaatteesta, sillä kulunut ja nuhruinen kolttu näyttää päällä tasan yhtä huonolta kuin kirpputorin hengarissa.

Tuunaus ei ole myöskään täydellisyyden tavoittelijan juttu. Vanhaa uudistaessa joutuu usein tyytymään siihen, mihin materiaali riittää. Mutta kysymyshän ei olekaan uuden vaatteen tekemisestä. Hyödynnä myös vanhan asun yksityiskohdat, kuten napit, vetoketjut ja soljet.

Leikkaa t-paita

Tylsä t-paita uudistuu kaventamalla sitä, lyhentämällä hihoja ja suurentamalla kaula-aukkoa. Voit suurentaa kaula-aukon niin suureksi, että t-paita toimii löysänä tunikana ja kaula-aukko roikkuu rennosti toisen olan yli.

Leikkele vanhaan jätti-t-paitaan suuret hiha-aukot ja vyötärölle asti roikkuva pääntie. Leikkaa myös t-paidan helmat muodikkaasti liehureunaiseksi. Voit jättää reunat huolittelematta.

Käytä revityn näköisen tunikan alla kapeampaa putkimaista toppia ja täydennä kokonaisuus leveällä vyöllä tai useilla kaulakoruilla tai kerroksella rannerenkaita.

Leveästä ja pitkästä trikoopaidasta saa leikkelemällä myös intiaanityylisen hapsutunikan. Ohuiksi leikatut nauhat kiertyvät hauskasti putkimaisiksi hapsuiksi. Ompelua ei tarvita.

Päivän suosituimmat sisällöt