Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.01.2010 12:53
A A A

Tyylikkäitä lupauksia uudelle vuodelle

Ostaminen on ihanaa, hutiostosten tekeminen ei. Niihin on kuitenkin helppo sortua, sillä kukaan muu ei osaa puhua minua ympäri yhtä hyvin kuin minä itse.

Täten lupaankin yrittää ostaa ensi vuonna vaatteita ja asusteita vain hyvistä syistä.

Olen tehnyt pienen listan huonoista ostosyistä, joihin sorrun kerta toisensa jälkeen. Ehkä tämän listan avulla joku muukin oppii tunnistamaan huonot perusteet ostamiselle ja välttämään niitä ostoksia, jotka lojuvat edelleen käyttämättöminä kaapissa.

Älä siis osta vaatetta, kenkää tai asustetta vain, koska se on edullinen tai alennuksessa. Mieti, ostaisitko saman täyteen hintaan.

Älä myöskään osta mitään vain, koska se mahtuu sinulle. Monelle avautuu esimerkiksi suuren laihdutusprosessin jälkeen vaatekaupoissa aivan uusia ulottuvuuksia, kun ne pienemmät koot mahtuvatkin päälle. Pidä silti järki matkassa.

En myöskään suosittele ketään ostamaan mitään siksi, että jokin näyttää hyvältä mallinuken, tyyli-idolisi tai jonkun ystäväsi päällä. Se ei takaa, että se sopii sinulle.

Sovita, harkitse – ja päätä vasta sitten.

Päivän suosituimmat sisällöt