Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.01.2010 20:38
A A A

Vain täydellistä etsimässä

Kengät, jotka ovat lähes täydelliset.

Niiden korko on sopiva kävelyyn ja väri on houkutteleva. Hintakaan ei ole paha ja suunnittelijan nimi on suosikkieni joukossa.

Tässä vaiheessa alan innostua ja silmiini syttyy kiilto.

Huomaan kuitenkin jotakin, mikä ei miellytä silmääni. Näissä kengissä on slingback eli tuttavallisemmin ilmaistuna kantaremmi. Kaunokaiset jäävät siis ostamatta.

Törmään usein tähän raivostuttavaan ilmiöön. Jokin vaate tai asuste vaikuttaa kaikin puolin upealta, mutta sitten ilmaantuu jotakin.

Häiritsevän asian ei tarvitse olla kovinkaan suuri pilatakseen pilvilinnani. Täydellisen malliset farkut esimerkiksi jäävät hyllylle väärän sävyn vuoksi ja muuten niin ihanaa neuletta taas ei tule käytettyä pienen kutinan takia.

Päätin vuoden alussa, etten enää tahdo elämääni näitä melkein täydellisiä asioita. Minulla pitää jatkossa olla aikaa odottaa ja etsiä jotakin, missä ei ole mitään vikaa. Vaan miksi sitten tuijotan kenkäkaupan nettisivulla slingback-kenkiä? Koska erehtyminen on inhimillistä.

Kirjoittaja on muotitoimittaja, joka pitää suosittua lifestyle- ja muotiblogia osoitteessa http://moumou.indiedays.com.

Päivän suosituimmat sisällöt