Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 08.11.2007 21:46
A A A

Saukko

Jos Keski-Suomeen valittaisiin nimikkonisäkäs, niin saukko olisi hyvä ehdokas. Keski-Suomi on nimittäin Suomen tiheimmän saukkokannan aluetta. Maakunnassa arvioidaan asustavan noin 500 yksilöä. Valitettavasti vain tämä leikkisä uimari on jo varattu Kymenlaakson nimikkonisäkkääksi.

Saukko on iso näätäeläin. Iso uros voi kasvaa 15 kilon painoiseksi ja metrin mittaiseksi. Pituuteen on vielä lisättävä puoli metriä lihaksikasta häntää.

Saukko etsii lähes kaiken ravintonsa vedestä. Ateriat koostuvat enimmäkseen kaloista ja sammakoista. Niiden metsästyksessä suurena apuna ovat takajalkojen räpylät.

Saukon jalat ovat lyhyet. Hangella vatsa laahaa maata, mutta se ei saukkoa haittaa. Se voi nimittäin liukua tasamaallakin kelkkana vatsansa varassa takajaloilla vauhtia lykkien. Myötämäissä se liukuu vatsallaan ilmeisesti joskus ihan huvikseen. Jokien rantatörmissä näitä massumäkijälkiä näkee usein.

Jälkeläisiä saukko voi hankkia mihin vuodenaikaan tahansa. Useimmat syntyvät kuitenkin kesällä. Kaksi on aika tavallinen poikasmäärä.

Rinnakkaisnimiä ovat mm. sakarva ja saarva.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa