Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 08.11.2007 22:05
A A A

Karhu

Karhu on Suomen kansalliseläin. Se kasvaa suureksi. Iso uros voi painaa yli 300 kiloa ja naaraskin yli 150 kiloa. Moisen painon mesikämmen saavuttaa pääosin kasvisravinnolla, mutta kaikkihan tietävät, että myös liha kuuluu ruokavalioon. Liharuuan osuus ravinnosta on neljänneksen luokkaa, mutta yksilöerot ovat suuret. Karhun suurinta herkkua on hunaja. Makupaloiksi kelpaavat myös hyönteistoukat.

Talven karhu nukkuu pesässään, joka voi olla kaivettu muurahaispesään tai laitettu vaikka risukasan alle. Nokosille se vetäytyy lokakuussa, vanhan sanonnan mukaan "lehden alle". Siis ennen puiden lehtien putoamista. Herätys on keväällä, yleensä huhtikuussa.

Karhujen lemmenleikit käydään kesäkuussa. Sikiö alkaa kuitenkin kehittyä vasta loppusyksyllä ja poikaset syntyvät keskellä talvea tammi- tai helmikuussa. Kerrallaan syntyy yleensä yksi tai kaksi pentua. Syntyessään poikaset ovat pieniä, vain noin puolikiloisia. Emon maidossa on runsaasti rasvaa. Kun poikaset huhtikuussa pääsevät ensi kerran pesästä ulos, ne ovat jo viisikiloisia.

Keski-Suomessa elää nyt yli sata karhua

Lähetä artikkeliin linkki
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa