Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 08.11.2007 21:58
A A A

Metsäjänis

Metsäjänis on talvella valkoinen. Vain korvien kärjet ovat mustat. Silloin sitä ei voi sekoittaa rusakkoon, joka on talvellakin harmaanruskea. Kesällä erottaminen on vaikeampaa. Rusakko kasvaa suuremmaksi ja sen korvat ovat pitemmät kuin jäniksen.

Metsäjänis on hyvin tehokas lisääntyjä. Se voi saada kolmetkin pennut kesässä. Uusi kiima voi alkaa, kun edellisiä pentuja vielä imetetään. Kerrallaan poikasia voi syntyä jopa viisi. Poikasia imetetään vain parin viikon ajan. Tuona aikana emo jättää poikasensa eri puolille metsään, mutta palaa harvakseltaan imettämään.

Tehokkaasta lisääntymisestä huolimatta jäniskannat vaihtelevat paljon. Siitä kertovat saalistilastotkin. Vuonna 2003 Keski-Suomen jänissaalis oli 11 000, mutta ennätysvuosina on päästy yli kaksinkertaisiin lukemiin. Kantojen vaihtelut selittyvät pääosin taudeilla, jotka runsaan kannan aikana leviävät tehokkaasti.

Jänis on kasvissyöjä, joka ei kesällä ruokapulasta kärsi, mutta talvella on tyydyttävä lehtipuiden kuoreen. Ihmisten levittelemät heinät tietysti maittavat myös.

Lähetä linkki
Sähköposti