Susi
Susi on laumaeläin, varmasti paljolti ruokavalionsa vuoksi. Kyse on pedosta, jonka tärkein ravintokohde on hirvi. Se taas on niin suuri, että yksinäinen susi ei sellaista hevin saalista. Laumana toimien hirven tappaminen sen sijaan onnistuu. Muukin liharuoka sudelle toki kelpaa. Saaliseläinten luetteloon kuuluvat niin jänikset, metsäkanalinnut kuin jopa myyrät ja hiiretkin. Etenkin yksinäiset sudet joutuvat yleensä tyytymään pieniin saaliseläimiin.
Yksinäiset sudet vaeltavat pitkiä, jopa tuhannen kilometrin matkoja. Yhdessä vuorokaudessa kuljettu matka voi olla 50 kilometriä, jopa enemmän. Laumoilla sen sijaan on omat reviirit, joiden halkaisija on muutamia kymmeniä kilometrejä.
Koira on sudesta kesytetty ja jalostettu. Lajit ovat niin läheistä sukua, että ne voivat risteytyä. Suden ja suuren koiran jäljen erottaminen on jokseenkin mahdotonta.
Suden seksileikit käydään kevättalvella, helmi- tai maaliskuussa. Pennut syntyvät kesäkuun alun tietämissä. Kerrallaan voi syntyä jopa kymmenen pentua, viisi on kuitenkin tavallisempi luku.
Ensimmäisen talvensa pennut kulkevat lauman mukana ja opettelevat saalistamista ja lauman tapoja.
Keski-Suomessa oli kevättalvella 2005 yhden susilauman reviiri. Laumassa oli seitsemän sutta. Lisäksi maakunnassa liikkui silloin tällöin yksinäisiä kulkijoita, joten maakunnan susien luku oli, päivästä riippuen, viidentoista tienoilla.