Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 12.11.2007 13:28
A A A

Kirjopapurikko

Kirjopapurikko on levinneisyydeltään kaakkoinen. Suomessa laji on varsin uusi tulokas ja levisi maahan laajemmalti vasta 1990-luvun alussa. Keski-Suomessa on tiettävästi lajin pohjoisin sisämaakanta. Kirjopapurikkoon voi törmätä valoisassa suonlaitakuusikossa. Laji ei useimmista päiväperhosista poiketen hakeudu avoimille niityille. Kirjopapurikko on koko Suomessa harvinainen.

Keski-Suomesta lajia on todettu vain Keuruun seudulta. Lajin esiintymät ovat aina pieniä ja hyvin paikallisia, joten uusien esiintymien löytyminen on hyvinkin mahdollista. Kirjopapurikon tunnistaa helposti alasiipien suurista silmätäpläkuvioista. Rauhoitettua perhosta ei tule pyydystää, mutta mahdollisista havainnoista olisi hyvä ilmoittaa vaikka tämän sarjan kirjoittajalle.



- siipiväli noin 4,5 senttiä

- lentää kesäkuun lopulta heinäkuun puoliväliin

- toukan ravintokasvia ei Suomessa tunneta, ulkomailla erilaiset heinät

- talvehtii keskenkasvuisena toukkana

Lähetä artikkeliin linkki
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa