Muurainhopeatäplä
Muurainhopeatäplä on voimakkaasti vähentynyt koko Etelä-Suomesta. Lajin eurooppalainen esiintymisalue on pohjoinen eikä yllä Baltian pohjoisosia etelämmäksi. Keski-Suomessa sitä on vielä monin paikoin, mutta kaikilta vanhoilta paikoilta ei lajia enää löydy. Perhonen vaatii Keski-Suomessa viihtyäkseen luonnontilaisia soita. Ojituksen jälkeen laji häviää yleensä nopeasti. Parhaat esiintymät ovat rämeillä, joilla kasvaa runsaasti muurainta.
Perhosen ja ihmisen edut eivät siis mene täysin ristiin. Laji on maakunnassa jokseenkin harvinainen ja luonnontilaisiin soihin sidottu. Havaintoja on 1990-luvulla saatu vuosittain ja parhailla paikoilla nähdään useita perhosia kerralla.
- siipiväli alle 4 senttiä
- alapuolen kuviot valkeaa, punaista ja keltaista, sekä selvä musta sahakuvio poikki takasiiven
- lentää toukokuun lopulta juhannukseen
- toukat syövät muurainta, joskus juolukkaa
- talvehtii toukkana