Rahkahopeatäplä
Rahkahopeatäplä on käynyt Etelä-Suomessa suorastaan uhanalaiseksi. Laji vaatii ehdottoman luonnontilaisen suon, eikä se tunnu kestävän lainkaan ympäristömuutoksia. Lapissa laji voi vielä hyvin. Keski-Suomessa rahkahopeatäplä on varsin harvinainen, mutta esiintyy vielä säännöllisesti parhailla suoalueilla. Laji viihtyy runsasvarpusilla rämeillä, joilla kasvaa laajalti suomuurainta.
Rahkahopeatäpliä on siis hyvillä lakkasoilla, joita ei luulisi kannattavan hävittää. Maakunnallisia havaintoja on 1990-luvulla kertynyt useimmilta vuosilta. Parhaidenkin vuosien yksilömäärät ovat jääneet noin pariinkymmeneen yksilöön. Laji lienee yleisempi maakunnan pohjoisosissa.
-siipiväli noin 4 senttiä, naaraat keskimäärin suurempia
- alapuolella keltaista ja punaruskeaa, vain vähän valkoista, ulkoreuna violettiin vivahtava
- lentää kesäkuussa
- toukka syö vain suomuurainta
- talvehtii toukkana