Tuominopsasiipi
Tuominopsasiipi on löydetty Keski-Suomesta vasta 1990-luvun alussa. Laji tunnetaan toistaiseksi vain maakunnan eteläisimmistä osista, löytöpaikkoja on alle kymmenen. Perhosia on kuitenkin mahdollista löytää uusiltakin paikoilta, sillä Suomen pohjoisin havainto on Kuopiosta 1960-luvulta. Tuominopsasiipi ei ole kovin näkyvä laji. Se käy mielellään putkikasvien kukilla, mutta tavallisesti perhoset vain lepäilevät tuomien lehdillä, usein korkealla puissa.
Tuominopsasiiven esiintymät ovat paikallisia ja pienialaisia. Paikoilla kasvaa aina runsaasti tuomia. Lajin löytymisen jälkeen sitä on havaittu vuosittain, toisinaan tosin vain toukkina. Lajin yksilömäärät vaihtelevat voimakkaasti vuosittain.
- siipiväli noin 3 senttiä
- molemmilla sukupuolilla kannukset takasiivissä
- lennossa juhannukselta heinäkuun loppupuolelle
- toukat elävät lähinnä tuomella, joskus vadelmalla
- talvehtii munana