Idänniittyperhonen
Idänniittyperhonen on harvinaisin kolmesta Keski-Suomessa tavatusta niittyperhoslajista. Nimensä mukaan lajin levinneisyys on itäinen eikä sitä ole koskaan tavattu Ruotsissa, vaikka laji esiintyy Suomessa länsirannikkoa myöten, jopa Tornionjoki-laaksosta on muutama havainto. Laji suosii kuivia, avoimia ketopaikkoja, hakkuuaukeita ja pakettipeltoja.
Idänniittyperhosen erottaa sukulaisistaan alasiiven alapintojen suurista silmätäplistä. Vastoin useimpien perhoskirjojen tietoja, laji on Keski-Suomessa melkoinen harvinaisuus. Havaintoja on vain muutama kappale 1970- ja 1980-luvuilta sekä 1990-luvun lopulta. Lajin pohjoiset esiintymät ovat taantuneet ja lajin pohjoisimmat sisämaahavainnot ovatkin viime vuosikymmeniltä Keski-Suomesta.
- siipiväli noin 3 senttiä
- lennossa juhannuksesta heinäkuun puoliväliin
- toukan ravintokasvi on nurmilauha
- talvehtii keskenkasvuisena toukkana