Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 12.11.2007 13:47
A A A

Loistokultasiipi

Loistokultasiivellä sukupuolten ulkonäössä on melkoisesti eroa. Koiraat ovat kirkkaan yksivärisen punakeltaisia mustalla siivenreunuksella, naaraiden siipien pohjaväri on hieman vaaleampi ja lisäksi niillä on runsaasti mustaa täplitystä.

Keski-Suomesta on havaittu kaikkiaan neljä kultasiipilajia. Luhtakultasiivestä ei ole havaintoa yli 15 vuoteen ja ketokultasiipi on harvinainen. Kesäkuussa lentävä ketokultasiipi muistuttaa loistokultasiipeä, mutta siipien pohjaväri on purppuranpunainen.

Loistokultasiipi on varsin yleinen ja viihtyy parhaiten erilaisilla kukkivilla niityillä ja kedoilla. Suosituimpia aikuisten perhosten ruokailupaikkoja ovat päivänkakkaran ja siankärsämön kukat. 1990-luvulla lajia on havaittu maakunnasta vuosittain, kannan suuruusvaihtelu on ollut vähäistä.



- siipiväli lähes 3 senttiä

- lennossa heinä- ja elokuussa

- toukan ravintokasvina ahosuolaheinä

- talvehtii munana

Lähetä artikkeliin linkki
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa