Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 12.11.2007 15:26
A A A

Härkäpää

Härkäpään erikoinen nimi juontanee alkunsa perhosen voimakkaaseen ruumiinrakenteeseen. Laji on myös naamioitumisen mestareita, joskin omalla erikoisella tavallaan. Se matkii katkennutta oksaa, jota kuvan yksilökin levätessään tekee.

Perhonen on levinnyt etelästä Oulun-Lieksan korkeudelle saakka. Keski-Suomessa laji on viime vuosikymmeninä selvästi yleistynyt ja on nykyään jokseenkin tavallinen. Yöaktiivista aikuista perhosta useammin kohdalle osuu härkäpään toukkia, jotka elävät suurina yhdyskuntina erilaisilla nuorilla lehtipuilla. Kymmenien toukkien armeija tekee pienen puun lehvästöön melkoisen aukon kehityskaarensa aikana.

Elinympäristönsä suhteen laji ei ole mitenkään ronkeli vaan viihtyy lehtimetsien lisäksi, jopa kaupunkien puistoissa ja pihamailla. Vain puhtaita havumetsiä se karttaa ravintokasvien puuttuessa.

- Siipiväli koirailla yli 5 cm, naarailla lähes 6 cm

- Lentää kesäkuulta pitkälle elokuuhun

- Toukat elävät useilla lehtipuilla

- Talvehtii kotelona

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa