Iäkäs ja nuorekas Oxford
Hertford Collegen kaksi osaa yhdistävä Huokausten silta englantilaisessa Oxfordin kaupungissa.
Pekka Jokinen
Pyöräilijä sujahtaa katua ylittävän jalankulkijan ohi. Pakko pidentää askelta, sillä toisestakin suunnasta on tulossa kohti kaksi opiskelijaa pyörinensä. Soittokellot eivät soi, sillä niitä on vain harvoissa menopeleissä. Brittiläisessä Oxfordissa pyöräilijät näyttävät määräävän liikenteen tahdin. Liikennevaloissakin on ensin alue pyöräilijöille ja sitten on autojen vuoro.
Sana Oxford tuo ensimmäisenä mieleen vanhan yliopistokaupungin, ehkä seuraavaksi soutukilpailun toisen yliopistokaupungin, Cambridgen, kanssa. Mutta myös silloin kun mainitaan ylikomisario Morsen nimi, useimmille on heti selvää missä kaupungissa hän on ratkonut rikoksia.
Koska Colin Dexterin Morse-romaanien ja niiden pohjalta tehdyn tv-sarjan tapahtumat sijoittuvat pääosin Oxfordiin, on mainioksi ulkoilmamuseoksikin kutsutussa kaupungissa helppo tuntea olonsa kotoisaksi.
Oxford sijaitsee Lontoosta länsiluoteeseen ja sinne on matkaa noin 90 kilometriä. Yli 150 000 asukkaan kaupunki on hyvä päiväretkikohde pääkaupungissa vierailevalle.
Iäkäs yliopisto
Oxfordin keskusta sijaitsee pienellä alueella kahden joen, Cherwellin ja Thamesin, rajaamana. Vierailun alkajaisiksi kaupungista on helppo muodostaa yleiskuva nousemalla katutasoa ylemmäksi. Hyvä paikka siihen on Carfax Tower, joka on jäänne 1300-luvulla rakennetusta St. Martin´sin kirkosta.
Keskiajalla eli joskus 1000-luvulla perustettu Oxfordin yliopisto on vanhin englanninkielinen yliopisto. Sen 38 collegea ovat muovanneet lukuisine rakennuksineen merkittävästi keskustan ulkoasua. Vähintään yhdessä collegessa kannattaa ehdottomasti vierailla, sillä satoja vuosia vanha historia ja arvokkuus suorastaan vyöryvät päälle.
Monissa ylikomisario Morsen murhatapauksissa liikuttiin varsin omalaatuiseksikin osoittautuneessa yliopistomaailmassa. Morsen viimeinen juttukin päättyi osuvasti Exeter Collegen kappelissa pidetyn konserttiharjoituksen jälkeen poliisiveteraanin traagiseen sydänkohtaukseen collegen neliöpihalla.
Oluelle ja vesille
Koska Oxford on vanha kaupunki, museoita ja arkkitehtonisesti mielenkiintoisia rakennuksia riittää. Monet niistä ovat erittäin kiinnostavia, mutta ei kannata unohtaa vilkkaan ja iloisen yliopistokaupungin päivittäisen elämän seuraamista.
Kun joka puolelta tulviva historia alkaa lopulta väsyttää, on aika lepuuttaa päätä ja jalkoja joissakin kaupungin pubeista. King´s Arms, The Eagle and Child ja Turf Tavern ovat tuttuja myös Morsen yhteydessä.
Hyvällä säällä kannattaa lähteä vesille, sillä Thames ja Cherwell virtaavat vehmaassa maastossa aivan kaupungin keskustan lähellä. Puiden reunustama Cherwell sopii paremmin rauhalliseen sauvomiseen ja siltä on miltei maalaismaiset näkymät Magdalen Collegelle, joka on yliopiston rikkaimpia ja tiloiltaan avarimpia collegeja. Jokien varsilla on kauniita kävelyreittejä.