Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 17.08.2010 10:00
A A A

Matkailu-uutinen: Uimataito on tärkeä ahvenille

Istuin pari vuotta sitten palaverissa, jonka aluksi eräs potra tutkija ilmoitti, että tieteelliset tutkimukset ovat ihmisille yhtä tärkeitä kuin uimataito ahvenille. Sen sanottuaan hän esitteli tulokset tutkimuksestaan, josta en viitsinyt edes tehdä uutista. Se oli kaikkien nollatutkimusten äiti, isä ja serkku samassa paketissa.

Eilen sain käsiini amerikkalaisen Duken yliopiston matkailuaiheisen tutkimuksen. Professori Dan Ariely päätyi lopputulemaan, että yksi pitkä lomamatka vuodessa on väärä valinta. Arielyn mukaan vuosilomat ja koulujen lomakaudet pitäisi palastella lyhyisiin pätkiin. Sitten ihmiset voisivat järjestää useita minilomia, vaikkapa pidennettyjä viikonloppureissuja.

- Kahden viikon lomamatkalla seitsemäs tai kymmenes lomapäivä ei ole yhtä mielenkiintoinen ja rentouttava kuin ensimmäinen matkapäivä. Lomakohteen uutuuden viehätys katoaa eikä irtoaminen arjesta enää ole tarpeeksi syvää. Kun päivästä lomakohteessa tulee rutiinia, se ei virkistä eikä siten palvele loman tarkoitusta. Esimerkiksi 4-5 minilomaa vuodessa vapauttaa paremmin stressistä, kirjoittaa Ariely.

Keskisuomalaisen matkailutoimitus kertoo nyt tieteellisin termein mitä se ajattelee Arielyn päättelystä: hevonkukkua.

Jos vaikkapa lapsiperhe tekisi viisi hotellilomaa vuodessa, se tarkoittaisi viittä pakkauskertaa, viittä siirtymätaivalta lentokentille tai satamiin, viittä jonottamista turvatarkastuksissa, viiden hotellin rikkinäisestä suihkusta valittamista... Ei kiitos.

Väitetään, että jokaisessa uutisessa on opetus. Tässäkin. Uimataito on tärkeä ahvenille.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Matkailu