Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 13.12.2011 15:39
A A A

Olut kiellettiin, saksalaiset riehaantuivat

Kuva: Risto Aalto Saksassa olut on vakava asia. Sitähän ette meiltä kiellä!

Saksassa olut on vakava asia. Sitähän ette meiltä kiellä!

Saksan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Münchenissä reagoitiin raivokkaasti kaupungin päätökseen kieltää alkoholipitoisten juomien nauttiminen kaupungin paikallisjunissa. Osassa julkisesta liikenteestä, kuten busseissa ja raitiovaunuissa, päätös tuli voimaan jo vuonna 2009.

Oluenjuontia perustavanlaatuisena ihmisoikeutena pitävät müncheniläiset tuhosivat kiellon voimaantulon aattona esimerkiksi paikallisjunien ja maanalaisen vaunuja. Kaupungin liikennelaitoksen mukaan ainakin 50 vaunua vaurioitui.

Junien sisä- ja ulkovaloja rikottiin. Useiden vaunujen sisustus menee viranomaisten mukaan täysin uusittavaksi.

Joissakin junissa käytettiin aiheettomasti hätäjarrua.

Vandaalit olivat lähinnä nuoria, joita kutsuttiin mielenilmaukseen sosiaalisessa mediassa.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa

Matkailu