Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.09.2011 13:47
A A A

Vaihteeksi hetki kuninkaallisena

Kuva: Eija Juutilainen Häringenin linna on 350 vuotta vanha. Linnan päärakennuksessa toimivat hotellin ravintola- ja oleskelutilat sekä kalleimmat sviitit.

Häringenin linna on 350 vuotta vanha. Linnan päärakennuksessa toimivat hotellin ravintola- ja oleskelutilat sekä kalleimmat sviitit.

Ruotsissa on lukematon määrä enemmän linnoja ja kartanoita kuin Suomessa, ja he myös arvostavat näitä kansallisaarteitaan, toisin kuin esimerkiksi me jyväskyläläiset, jotka annamme upean Schaumannin linnan rapistua Jyväsjärven rannalle. Luonnollisesti paljon on rahasta kiinni, mutta myös kiinnostusta omaa historiaa kohtaan ja oikeaa asennetta linnojen pitäminen vaatii.

Hyvä esimerkki tällaisesta on Tukholman eteläkupeessa Västerhaningenissa, meren rannalla sijaitseva Häringe Slott.

Miljonäärin omistuksessa

Viime vuonna 350 -vuotisjuhliaan viettänyt Häringe Slott elää täyttä elämää korkeasta iästään huolimatta. Linnan edelleen alkuperäisillä kivilattioilla on kulkenut niin viikinkejä, aatelisherroja kuin jopa itse Kustaa Vaasa.

1930 -luvulla linnan osti upporikas, Electrolux -tehtaan perustaja ja omistaja Axel Wenner-Gren. Omien sanojensa mukaan hän osti linnan vaimolleen Margueritelle.

Linnaa korjailtiin, kohennettiin ja sisustettiin suurella rahalla. Rouvan harrastuksiin kuului huutokaupoissa kulkeminen ja eräänkin kerran hän osti linnaan itse Walesin prinssille ja rouva Wallis Simpsonille kuuluneita astioita.

Viiden hehtaarin kokoisessa puutarhassa ja sen monissa kasvihuoneissa kasvatettiin eksoottisia kasveja ja hedelmiä. Puutarhaan tilattiin monia komeita patsaita, ja puutarhan tärkeydestä kertoo myös se, että perheen lähes kaikki koirat on haudattu sinne. Vanhan tammen juurella on 38 hautakiveä, joihin on kaiverrettu lemmikkien nimet sekä syntymä- ja kuolinvuodet. Rouvalla oli myös lemmikkibambi, joka on saanut leposijansa linnan puutarhaan.

Filmitähtien makuuhuoneissa

Wenner-Grenin pariskunnalla oli paljon rikkaita ja vaikutusvaltaisia ystäviä niin Ruotsin ylhäisöstä kuin Amerikan filmimaailmastakin. Rouvan ystäviin lukeutui muun muassa Greta Garbo, Elisabeth Taylor ja Danny Kaye. Kahdelle ensin mainitulle filmitähdelle nimettiin oikein omat makuuhuoneet, jotka edelleenkin ovat hyvin haluttuja sviittejä erityisesti morsiuskäyttöön.

Linnan omistajilla ei ollut perillisiä, ja heidän kuolemansa jälkeen linna monien eri vaiheiden jälkeen kulkeutui nykyiselle omistajalleen Jenny Ljungbergille.

Slow Food tulee läheltä

Todella kaunis ja arvokas linna toimii nykyisin siis hotellina. Sen sisustus ei kaikilta osin ole luonnollisestikaan alkuperäistä, mutta samaan tyyliin hankitut aidot huonekalut, valaisimet, matot, taide-esineet ja astiat henkivät niin aitoa tunnelmaa, että asiakas pystyy melkein kuvittelemaan itsensä sadan vuoden takaiseen aikaan.

Koko miljöö uima-altaineen, suihkulähteineen, huvimajoineen ja omenatarhoineen on kuin suoraan historian kirjoista, mutta täysin nykyaikaisesti turistien ja asiakkaiden käytössä.

Linnan ravintola on kuuluisa erinomaisesta ruoasta ja viineistä. Linnan vanha viinikellari on täydessä käytössä, ja ruokaa valmistetaan ja tarjotaan Slow Food -aatteen mukaisesti kuten myös muissakin hotelliketjun ravintoloissa ympäri Ruotsin toimitaan. Aate edellyttää lähiruoan eli paikallisten tuottajien käyttöä.

Kokousasiakkaiden lempipaikka

Varsinaisen linnan ohella hotellikompleksiin kuuluvat myös monet sivurakennukset, joista osa on vanhoja rakennuksia kunnostettuina täysin nykyaikaisiksi. Muun muassa tilan vanha navetta on uusiokäytössä. Tiluksille on rakennettu myös monia verran uusia rakennuksia.

Häringe Slott on kuuluisa ja hyvin pidetty kokouksia järjestävien keskuudessa. Sen kaunis ja samalla tehokas miljöö on omiaan rauhoittamaan kokousasiakkaat tärkeiden luentojen ja kokouksien äärelle.

Meren rannalla on rantasauna, ja hotelliympäristössä voi harrastaa hyvin monenlaista aktiviteettia aina purjehduksesta metsässä samoilemiseen.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa

Ruotsi