Tämän oven takaa alkoi Beatles-vyöry
Timo Nieminen
Elokuun 17. päivänä vuonna 1960 The Beatles esittäytyi ensimmäisen kerran Hampurissa.
Eräät Hampurissa työskennelleet brittimuusikot vastustivat yhtyeen palkkaamista Indra-musiikkiklubille, koska "nämä amatöörit pilaavat brittimuusikoiden maineen Saksassa".
Vähänpä tiesivät Beatlesin arvostelijat.
Sillä tuosta 50 vuoden takaisesta keikasta Indrassa alkoi voittokulku, jollaista pop-musiikin historiassa ei ole nähty. Beatles teki Hampurissa lähes 300 keikkaa ja loi kivijalan maailmanvalloitukselle. Yhtyeen äänitteiden myynti on sittemmin ylittänyt käsittämättömän miljardin rajan.
Hampuri on alkanut hyödyntää Beatlesia matkailussaan vasta viime vuosina. Mutta nykyisin kaupungissa on Beatlemania-museo, Beatles-aukio ja monet keikkapaikat toimivat edelleen musiikkiklubeina tai yökerhoina. Beatles-aiheisia bussi- ja kävelykierroksia löytyy helposti.
- Beatlesille ja muille yhtyeille Hampurin-keikat olivat kehittäviä. Yhtyeet muuttuivat täällä koviksi ammattibändeiksi, kun ne soittivat joka ilta viisi tai jopa seitsemän tuntia. Samalla syntyi musiikkityyli, jota me Saksassa kutsumme "Hampurin Soundiksi". Englanniksi se on saanut yhtyeiden liverpoolilaistaustan vuoksi nimen Mersey Beat, sanoo Ulf Krüger, jonka kirjoittama Beatles in Hamburg -teos on hyvä reittikartta Beatles-pyhiinvaeltajille.