Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
01.06.2009 13:11
Uutettu raparperimansikkajuoma
1 l raparperinpaloja
sitruuna
2,5 dl sokeria
1,5 tl sitruunahappoa
5 dl tuoreita tai pakastettuja mansikoita
1 l kiehuvaa vettä
Paloittele raparperit, leikkaa pesty sitruuna viipaleiksi, viipaloi tuoreet mansikat.
Pane ainekset kulhon tai lasipurkin pohjalle, kaada päälle sokeri ja sitruunahappo sekä kiehuva vesi.
Anna seoksen seistä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Sekoita muutaman kerran.
Siivilöi ja viilennä juoma. Laimenna juomaa esimerkiksi vedellä, sitruunalimonadilla tai siiderillä.
Juoma säilyy hyvänä noin viikon ja sitä voi myös pakastaa.
Jos teet uutettua juomaa pelkästään raparperista, lisää sokerin määrä 3 desiin.
Anna juoman valmistua jääkaapissa noin kolmen vuorokauden ajan.
