Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 31.03.2009 17:35

Toscanalainen tomaattikeitto

6-8 annosta

4 porkkanaa

4 varsisellerin vartta

3 sipulia

0,5 dl oliiviöljyä

4 rkl voita

1,5 kg kypsiä tomaatteja

tuoretta basilikaa

persiljaa

suolaa

mustapippuria

Leikkaa porkkana ja lehtiselleri kuutioiksi ja sipuli lohkoiksi. Poista tomaateista kuori kastamalla ne hetkeksi kiehuvaan veteen. Poista tomaateista myös siemenet.

Kuumenna padassa tai kattilassa öljy ja voi. Lisää sekaan porkkana- ja sellerikuutiot sekä sipulilohkot. Hauduta kasviksia miedolla lämmöllä kannen alla puoli tuntia, hämmennä välillä. Nestettä ei tarvita.

Leikkaa tomaatit lohkoiksi ja lisää keittoon. Lisää vettä sen verran, että kasvikset peittyvät kunnolla. Lisää suolaa ja mausta pippurilla. Keitä nyt keittoa vielä toiset puoli tuntia. Lisää vettä tarvittaessa ja tarkista lopuksi maku. Tarjoiluvaiheessa lisää reilusti tuoretta persiljaa ja basilikaa.

Tarjoa paahdettujen leipäkuutioiden kanssa.

Leipäkuutiot voidaan valmistaa kolmella eri tavalla: helpoin tapa on paahtaa leipä ja leikata se sitten kuutioiksi. Toinen tapa on leikata leipäviipale kuutioiksi ja paistaa kuutiot paistinpannulla voissa tai öljyssä.

Kolmas tapa on voidella leipäviipaleet vaikka valkosipulivoilla ja paistaa uunissa kokonaisina kauniin ruskeiksi. Valmiit viipaleet leikataan sitten kuutioiksi.

Kaikki grillauksesta 5/5: Kevyempää grilliin – Näin teet herkulliset kasvikset ja kalan

Grillaussarjan viimeisessä osassa grillaamme kasviksia ja halstraamme ahvenia grillitulen loimussa. Kun ryhdyt grillaamaan kasviksia, puhdista ritilät ja parila huolellisesti, sillä ainakin kasvissyöjäkulinaristit tunnistavat, jos grillillä on hetki sitten kärissyt makkara tai pihvi.Revolutionin keittiöpäällikkö...

Kaikki grillauksesta 4/5: Grillillä valmistuvat nämäkin yllättävät herkut

Grillaus ei ole vain pihvin ja makkaran käristystä kesäiltana. Parhaimmillaan se on tapa viettää aikaa, ja pihakeittiö grilleineen paikka, jossa tehdään kaikki ruoka talonväelle ja vieraille.Grillihetkiin saa omanlaisensa yllätysmomentin, kun kokkaa jotain erilaista, kuten pizzataskun, josta pilkistävät...

Kaikki grillauksesta 3/5: Näin tuunaat perinteisistä kesäruoista uusia herkkuja

Grillauksessa voi käydä niin, että vuosi toisensa jälkeen laittaa samoja kesäruokia. Kaikki grillauksessa -sarjan kolmannessa osassa Revolutionin keittiöpäällikkö Petri Kilpeläinen esittelee kaksi tapaa tuunata grilliruokia.Tällä kertaa helpompaa grillausta edustaa kanan rintafilee, jonka sisään pursotetaan...