Kääretorttu
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
pinnalle sokeria
Täyte:
2 dl hilloa/hedelmäsosetta/kevyesti survottuja marjoja/viipaloituja mansikoita
2 dl kuohukermaa
2 dl rahkaa
1 rkl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi, valkoiseksi vaahdoksi ja lisää jauhot varovasti nostellen. Kaada taikina leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Levitä varovasti. Paista kypsäksi 225 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia.
2. Tee tässä välissä täyte. Vatkaa kerma ja mausta sokereilla. Lisää rahka.
3. Laita pöydälle leivinpaperi ja ripottele siihen sokeria. Kumoa rullatorttupohja sille heti kun se tulee uunista. Irrota paistopaperi varoen. Voit helpottaa työtä kostuttamalla sitä hieman vedellä.
4. Levitä torttupohjalle ensin hilloa/hedelmäsosetta/marjoja/viipaloituja mansikoita ja sen päälle puolet kermavaahto-rahkaseoksesta. Kääri torttu rullalle: käytä apuna alla olevaa leivinpaperia. Tarjoa. Tortun päät voi siistiä leikkaamalla.
5. Koristele kääretorttu kermalla ja kakunkoristeilla, kookoshiutaleilla, suklaalastuilla, pähkinärouheella tai tuoreilla marjoilla.