Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 26.04.2011 12:26
A A A

Rosetit

Kuva: Matti Salmi

2 munaa
2 tl sokeria
1/4 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
(hiukan raastettua sitruunankuorta)
1,5 dl maitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
öljyä paistamiseen
pinnalle tomusokeria

Sekoita munat, mausteet ja maito vatkaamatta. Lisää vehnäjauhot ja sekoita taikina tasaiseksi.

Kuumenna öljyä padan tai paksupohjaisen kattilan tai vokkipannun pohjalla. Tipauta kuumaan öljyyn pala valkoista leipää. Kun se ruskistuu kauniiksi puolessa minuutissa, on öljy tarpeeksi kuuma. Esimerkiksi munkkeja paistettaessa tarvitaan minuutin kokeiluaika, mutta rosetit kypsyvät hetkessä.

Kuumenna metallinen rosettirauta kuumassa öljyssä, ja kasta se taikinaan. Kasta taikinaan vain raudan yläreunaan asti, silloin kypsä rosetti on helppo irrottaa raudasta. Upota taikinainen rauta öljyyn ja paista kunnes rosetti on kauniin värinen.

Irrota rosetti raudasta, käytä tarvittaessa apuna haarukkaa. Laita rosetti valumaan talouspaperin päälle.

Ripottele tarjoiluvaiheessa tomusokeria jäähtyneiden leivonnaisten päälle.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa

Leivonnaiset