Balsamico-hunajabroileria kasviksilla
4:lle
4 maustamatonta broilerinrintafileetä
2 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
3 kokonaista herkkusientä
3 tomaattia
1 päärynä
2 punasipulia
1 valkosipulin kynsi
0,5 dl tummaa balsamicoa
0,5 dl hunajaa
Paista broilerinfileet paistinpannulla kuumassa rypsiöljyssä minuutti puoleltaan. Mausta paistettujen fileiden pinnat suolalla.
Kuori päärynä ja valkosipulin kynsi. Lohko kasvikset ja laita ne kulhoon. Kaada hunaja ja balsamico päälle, sekoita kasviksia balsamico-hunajaliemessä.
Laita kasvislohkot leivinpaperille ja broilerinfileet kasvisten päälle, kaada hunajabalsamicoliemi broilerien päälle. Tee nyytti leivinpaperista.
Kääri leivinpaperinyytti folioon ja paista uunissa 200 asteessa 20 minuuttia.
Avaa nyytti varoen kuumaa höyryä. Kaada neste kattilaan ja kiehauta, näin sinulla on kastike valmiina annoksiin.
Leikkaa broilerinrintafileet viipaleiksi ja laita esille kasvisten päälle. Tarjoile kastikkeen kanssa ja koristele tuoreella basilikalla.