Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 05.01.2012 14:11
A A A

Avokado-fetasalaatti

Kuva: Matti Salmi

1-2 kesäkurpitsaa

1-2 avokadoa

150 g fetajuustoa

1 punasipuli

2 dl granaattiomenan siemeniä

1 dl oliiviöljyä

3 rkl sitruunamehua

suolaa, mustapippuria

tuoretta yrttiä esimerkiksi oreganoa tai lehtipersiljaa

Leikkaa kesäkurpitsa paloiksi, älä kuori.

Halkaise avokado ja poista kivi. Kuori ja leikkaa paloiksi. Pirskottele pinnalle osa sitruunamehusta tummumisen ehkäisemiseksi. Viipaloi punasipuli.

Sekoita mukaan kesäkurpitsa- sekä avokadopalat, sipuli ja murusteltu fetajuusto.

Lisää granaattiomenan siemenet. Sekoita kastike oliiviöljystä, lopusta sitruunamehusta ja mausteista.

Kaada salaatin joukkoon. Sekoita hyvin ja lisää pinnalle vielä reilusti tuoretta yrttiä.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa