Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 01.11.2011 12:53
A A A

Ei liene yllätys: jääkiekkoilijat tienaavat

Nuoret suuret miehet mahtuivat listalle

Kuva: Markus Makkonen Jyväskylän urheilumaailman tienaavin on Antti Pihlström.

Jyväskylän urheilumaailman tienaavin on Antti Pihlström.

Viiden tuhannen parhaiten tienanneen listan nuorin on Juha-Pekka Korhonen. Vuonna 1994 syntynyt Korhonen ei ole kerryttänyt ansiotulojaan, mutta pääomatuloja vuonna 2010 oli 248 135 euroa.

Pian alle 30-vuotiaiden kärkipäähän alkavat listautua urheilun pariin vihkiytyneet nuoret miehet. Kun Keski-Suomen 5 000 eniten tienaavaa laitetaan ikäjärjestykseen, kolmannelta sijalta löytyy JYPin tähtipakki, vuonna 1991 syntynyt Sami Vatanen (verotettavaa tuloa 85 284 euroa).

Keski-Suomen tuhannen tienaavimman joukkoon mahtuu myös JYPissä kaudella 2007-2008 vieraillut amerikkalainen Dwight Helminen. Helmisen verotettava tulo oli 110 258 euroa. Jostain syystä Helminen löytyy keskisuomalaisten listalta vuoden 2010 verotuloissa, vaikka hänen JYPin ajoistaan onkin jo useampi vuosi - ja kaudella 2010-2011 hän pelasi Lahden Pelicansissa.

Yhdenneksitoista nuorin tienuri on JYP-hyökkääjä, vuonna 1982 syntynyt Tuomas Pihlman (164 008 euroa). Sijalla 14 puolustajakollega Olli Malmivaara (160 396 e) ja sijalla 18 Kuopioon matkannut maalivahti Ari Ahonen (203 224 euroa).

Jyväskylän urheilupuolelta selkeästi eniten tienasi JYP-hyökkääjä Antti Pihlström, jolle merkittiin ansiotuloa 208 162 euroa.

Entinen jääkiekkoilija, Jyväskylässä asuva Timo Vertala löytyy keskisuomalaisten sadan eniten tienaavan listan sijalta 56. Puheet siitä, että jääkiekkoilijat putoavat tyhjän päälle lopettaessaan urheilu-uransa ei tässä kohtaa pidä paikkaansa, sillä Vertalan verotettava tulon määrä vuonna 2010 oli hulppat 389 396 euroa. Vertala tienaa nykyään huippu-urheilijoiden varainhoidosta vastaavan Helsinki Capital Partnersin osakkaana.

Sadan eniten Keski-Suomessa tienaavan joukossa on kolme nuorta, suurta miestä. Sijalta 41 löytyy keuruulainen Juho Vaissi. Kaalibisneksessä menestyvässä Vaissi Oy:ssä ja Vaissin maatilalla itsensä työllistävä, vuonna 1984 syntynyt Juho kerrytti verotettavaa tuloa yhteensä 478 287 euroa.

Sadan joukosta löytyy sijalta 82 vuonna 1985 syntynyt Mika Halttunen. Halttusen tulo vuonna 2010 oli 320 307 euroa, joka muodostui kokonaan ansiotulosta. Myös vuonna 1985 syntynyt Perttu Rutanen tienasi 314 401 euroa, josta suurin osa taas tuli pääomatulona.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Verotiedot vuodelta 2010 löydät täältä

Verotiedot