Budjettimatkailun mestari

Eero Sorila on kiertänyt maailmaa pienellä budjetilla jo yli 40 vuotta. Usein tärkein matkakumppani on ollut vanha paljekamera.

Keväällä 1946 Jyväskylän Väinönkadun yleisestä saunasta säntää ulos huolestunut äiti. Kaksivuotias poika on livahtanut pukeutumisen jälkeen kenenkään huomaamatta omille teilleen. Äiti juoksee pitkin katuja kysellen ohikulkijoilta pienestä pojasta ja hälyttää etsintätöihin myös poliisin. Lopulta pieni taapertaja löytyy läheltä kotinurkkia Tourujoen sillalta.

- Se oli ensimmäinen seikkailumatkani, Eero Sorila kertoo 64 vuotta myöhemmin.

Tuon kaksivuotiaana tehdyn katoamistempun jälkeen Sorilan maisema on vaihtunut tiiviiseen tahtiin. Ensin muuttui kotimaa. 12-vuotiaan Eeron opiskelut Puistokoulussa jäivät vuonna 1957, kun Sorilan perhe lähti monien muiden suomalaisten tapaan leveämmän leivän perässä siirtolaiseksi Kanadaan.

Sorila opiskeli itsensä Montrealissa peltisepäksi ja teki sen jälkeen pitkiä urakkatöitä Kanadan takamailla. Pienestä pitäen maailman ihmeitä ihaillut ja maantiedosta kiinnostunut Sorila säästi tarkasti joka dollarin. Mielessä oli vain yksi asia.

- Maailmalle oli aivan valtava jano. Halusin tietää miten ihmiset muualla maailmassa elävät, mitä he tekevät ja miten ajattelevat. Kova uteliaisuus oli se perimmäinen syy ja se meni kaikkien muiden asioiden yläpuolelle, Sorila kertoo.

Miljoonan tähden hotelli

Ensimmäiselle kunnon reissulleen Sorila lähti lokakuussa 1968. 24-vuotias kanadansuomalainen osti Vancouverista bussilipun Panaman kanavalle. Sieltä matka jatkui Etelä-Amerikan valtioihin. Andien yli matka kävi kävellen ja liftaten.

Tie vei myös valtamerilaivalla Eurooppaan ja lopulta 13 kuukauden reissu päättyi liftaukseen Kreikasta Suomen Lappiin. Rahat loppuivat Argentiinassa ja Kreikassa, mutta aina löytyi jostain ruokaa ja yöpaikka. Kun työtä ei ollut, ystävälliset ihmiset auttoivat. Välillä Sorila nukkui taivasalla.

- Silloin nukuttiin miljoonan tähden hotellissa. Harvoin olen matkoillani pelännyt. Kaikkihan on kuitenkin loppujen lopuksi korkeimman kädessä, Sorila naurahtaa.

Matkakilometrejä on ensimmäisen seikkailun jälkeen kertynyt miljoonia ja takana on reilusti yli sata maata sekä kaikki maanosat, mukaan lukien Etelämanner.

Hän on muun muassa pyöräillyt läpi Japanin, matkustanut rahtilaivalla Bahaman saaristossa, puskenut linja-autolla läpi Kiinan ja nähnyt suuren osan maailman tunnetuimmista kohteista.

Lähes aina matka on taittunut kengännauhakassalla, kuten Sorila itse tykkää sanoa. Hän on kirjoittanut pienen budjetin matkoistaan myös omakustannekirjan nimeltä Kengännauhakassalla maailman ympäri (BoD, 2010).

Paras esimerkki Sorilan matkakulunuukuudesta on, kun hän kieltäytyi kerran yhdessä matkakumppaninsa kanssa ottamasta vastaan 27 euron makuuhyttiä 33 tunnin junamatkalla Kiinassa. Sen sijaan he tyytyivät kuuden euron hintaisiin puupenkkipaikkoihin täpötäydessä matkustajavaunussa.

Kaverina paljekamera

Sorila tallentaa matkojaan vanhalla paljekameralla, jonka optiikka on miltei 60 vuotta vanha. Usein kuvia per reissu on mahdollista ottaa vain yhdestä kymmeneen ja lisäjännitystä tuo kuvien kehittäminen esimerkiksi hostellin vessaan tehdyssä omatekoisessa pimiössä.

- Kuvausfilosofia on vähän erilainen kuin digikuvaajilla. Kaikki mehut pitää puristaa siihen yhteen kuvaan. Kaiken on oltava kohdillaan. Kuvakulma, sommitelma, valo. Joskus on jäänyt reissukuvat ottamatta kokonaan huonon valaistuksen takia. Mutta toisaalta se on kuin ekstaasia, kun kuulee lankalaukaisijan naksahduksen, Sorila tunnelmoi.

Maisemakuvaus muodostui Sorilalle vuosien kuluessa myös tulonlähteeksi. Hänen kuvistaan tehtyjä postikortteja on myyty maailmalla yli miljoona kappaletta.

Peukalokyyti paras tapa

Vaikka Sorila on vuosien kuluessa asettunut Vancouveriin ja hän on päässyt rahastojen ja asuntosijoitusten myötä kiinni leveään leipään, jatkuu budjettimatkailu edelleen. Sorila on tarkka rahoistaan, mutta tärkein asia niukalla budjetilla matkaamisessa on henkinen ravinto.

- Peukalokyyti on paras tapa matkustaa. Jos joku ottaa kyytiin, on pakko olla sosiaalinen ja silloin oppii ja kuulee mielenkiintoisia asioita. Ja se on tietenkin tärkeää, että kyyti on ilmainen, Sorila virnistää.

Veteraanimatkaaja näyttää lopuksi vielä matkareppunsa. Kyseessä ei ole mikään 80 litran rinkka, vaan pieni retkireppu. Matkoilla sen sisällöstä suurimman osan vie osiin purettu kamera.

- Jos lähden etelän eksoottisin maihin, en välttämättä ota edes vaihtokalsareita mukaan. Alushousut voi aina illalla pestä ja ne kuivuvat yön aikana tai ainakin viimeistään päivällä jalassa, Sorila kertoo.

Tällainen reissu on mahdollisesti Afrikan maiden koluaminen, joka on 66-vuotiaan seikkailijan seuraava kohde.