Maratonkokouksen tulos: Jyväskylä siirtää terveysasemia monipalvelupisteisiin

Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi myöhään maanantaina raskaat säästöt kaupungin ensi vuoden talousarvioon lähes kahdeksan tunnin väännön jälkeen. Erityisesti palveluverkkoon tehdään nyt kaupungissa merkittäviä supistuksia.

Korpilahden, Säynätsalon, Tikkakosken ja Huhtasuon terveysasemat lakkautetaan nykylaajuudessaan ja osa terveyspalveluista siirretään monipalvelupisteisiin. Kuokkalan osalta monipalvelupistettä vielä selvitetään.

Kouluverkkoa tiivistetään. Kuokkalan, ja Kypärämäen kirjastojen tiloista luovutaan nykylaajuudessaan. Käsityön museon ylläpidosta pyritään luopumaan. Lasten päivähoidon pieniä yksiköitä lakkautetaan. Kunnallista perhepäivähoitoa ajetaan asteittain alas. Lasten kotihoidontuen kuntalisästä luovutaan kokonaan ja lapsiperheiden tilapäistä kotipalvelua leikataan reilusti. Katujen talvihoito siirtyy kiinteistöjen itsensä vastuulle. Vanhus- ja vammaispalveluissa kilpailutetaan yksiköitä ja yksi yksikkö lakkautetaan kokonaan.

Jyväskylän valtuusto suorastaan riehaantui tehtailemaan muutosesityksiä, joista kuitenkaan juuri mikään ei menestynyt. Kokousta viivyttivät myös äänestyslaitteiden tekniset ongelmat.

Valtuusto hyväksyi kuitenkin vihreiden esityksen, että museoiden asianmukaiset toimintaedellytykset pyritään turvaamaan. Myös pesäpallo sai kokoomuksen esittämän lisämäärärahan Hippoksen kentän kunnostukseen.

Esimerkiksi perussuomalaiset vaativat, että terveysasemia ei lakkauteta.

–Lakkauttamisesta saatuja euromääräisiä säästöjä ei ole pystytty laskemaan, he totesivat.

Keskusta puolestaan yritti ajaa läpi ajatusta, että palveluverkosta ja monipalvelupisteistä päättää valtuusto eikä lautakunnat, ja kotihoidon tukea ei leikata, mutta kumpikaan ehdotus ei kuitenkaan menestynyt äänestyksessä.

Kommunistien Riitta Tynjä pyrki torpedoimaan lähes kaikki säästöt.

–Juuri ne ratkaisut, joihin palveluverkkoratkaisulla puututaan ovat kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta elintärkeitä lähipalveluita. Niistä ei kommunistien mielestä pidä leikata, Tynjä huomautti.

Hallituksen puheenjohtaja Riitta Mäkinen (sd.) totesi, että hallitus omassa esityksessään halusi pitää huolta, että säästötoimet eivät kohdentuisi kaikkein eniten tukea ja apua tarvitseviin kaupunkilaisiin. Mäkinen toivoi kuitenkin, ettei kaupungin vuosikatetta heikennettäisi sellaisilla muutosesityksillä, joille ei löydy katetta.

–Ensi vuodesta tulee todella rankka ja vuodesta 2015 todennäköisesti vielä rankempi, Mäkinen viittasi kaupungin talouden surkeaan jamaan.

Demarit olivat ryhmäpuheenvuorossaan huolissaan kuitenkin siitä, että katujen talvihoidon siirtyminen saattaa aiheuttaa kiinteistöjen omistajille kohtuutonta rasitusta

–Esitämme kaupunkirakennelautakunnalle mahdollisuutta myydä kiinteistölle tarvittaessa talvihuoltopalveluita, valtuustoryhmän puheenjohtaja Jari Blom sanoi.

Vasemmistoliitto kantoi huolta erityisesti lapsiperheiden tilapäiseen kotipalveluun suunnitelluista määrärahaleikkauksista.

–Kun esitystä tutkii kokonaisuutena, joutuu ällistymään suhteellisuuden tajun ja arvojen puutetta, ihmetteli Eila Tiainen.

Kristillisten Starczewski puolestaan harmitteli kaupungin kasvavia pahoinvoinnin kustannuksia.

Säästökuurilla oleva Jyväskylä tukee energiayhtiötään