Myytävänä kirjakeidas

Jouko Ylönen lopettaa Päijänne Antikvariaatin pitämisen.

Kahden viikon päästä tulee 65 vuotta täyteen. Kipeitä päätöksiä on tehtävä ennemmin tai myöhemmin, sanoo Jouko Ylönen Päijänne Antikvariaatista.

- Minulla on rannalle rakennus tekemättä ynnä muuta.

Kauppakadun kävelevä bibliografia myy 190 neliön liikehuoneiston ja 60 000 eri ikäistä kirjaa 1500-luvulta alkaen. Ylönen toivoo, että antikvariaatille löytyy jatkaja.

- Aion luopua tästä siten, että tämä myydään huoneistoineen. Huoneistosta on tullut useampi kysely, mutta nämä kysyjät eivät ole olleet halunneet jatkaa antikvaarisen kirjakaupan pitoa.

Hänen mukaansa ostajan täytyy olla "kirjahullu ihminen".

- Ei tässä muuten varmasti motivaatio riitä. Kaupallisuus tällä alalla ei ole tärkein elementti, vaikka liikkeen täytyy pyöriä omillaan.

Ylönen ei halua määritellä julkisesti kauppasummaa, jolla Päijänne Antikvariaatti siirtyy uudelle omistajalle. Huoneiston arvoksi hän arvioi yli 400 000 euroa.

- Jos todellinen kirjafriikki tulee ostajaksi, niin tarkoitus ei ole vedättää viimeistä hintaa, vaan näen jatkuvuuden tärkeämmäksi. Haluan olla takapiruna pitkään, vaikka jokaisella on tietysti oma linjansa. Samalla se olisi upeaa, jos olisi itsellä suojatyöpaikka. Emmehän me vanhene koskaan, mutta syntymävuosi loittonee kiihtyvällä vauhdilla, Ylönen leukailee.

Mikäli ostajaa ei löydy, hän ajaa toiminnan alas. Tällä tietoa jo kuluvan vuoden lopussa.

20 vuotta

Ylönen alkoi antikvariaatin pitäjäksi kaksikymmentä vuotta sitten, kun kirjaharrastus alkoi "levitä". Sitä ennen hän työskenteli Ilmavoimien palveluksessa.

- Aloin kerätä A. E. Järvisen eräkirjojen ekapainoksia. Virkamatkoilla ja muilla pääsin livahtamaan antikvariaatteihin. Tuli unelma perustaa oma liike.

Päijänne Antikvariaatin perustamispäivä on 18.7.1990. Maa oli lamassa ja alku hankala.

- Reilun vuoden jälkeen tilintarkastaja esitti konkurssia, mutta vaimo ("satutohtori" Hilkka Ylönen) antoi tukea, että ei unelmaa saa hävittää. Pyöritin liikettä virkavapaalla vajaa puoli vuotta ilman palkkaa, että sain taseet oikaistua. Sen jälkeen tämä on pysynyt hengissä.

Ylönen siirtyi Ilmavoimien palveluksesta täysipäiväiseksi yrittäjäksi 13 vuotta sitten. Silmistä näkee, ettei täyspäiväisestä kirjakaupan pitämisestä luopuminen ole helppoa. Puheissa korostuu "kirjanystävien" kohtaaminen, kuten hän asiakkaitaan kutsuu.

Kirjanystäviä hän tapaa sekä liikkeessä että ostomatkoilla. Kuten kerran Varkaudessa, jossa Ylönen osti eräältä mieheltä Karjala-kirjaston. Keskustellessa vierähti monta tuntia.

- Se oli lämminhenkinen tapaaminen. Lähtiessä hän kätteli pitkään ja toivotti "auvoisaa elämää, auringonvaloa ja viisaita ajatuksia". Sitten hän mietti kauan ja sanoi: "Joillekin muille olen toivottanut lisäksi älyä". Kotona sanoin Hilkalle, että nämä ovat niitä elämän huippuhetkiä, joita ei rahalla osteta.