Urheilu on ihanaa -kappaleella ensiesitys

16.4.2009 18:10 (Päivitetty 20.8.2010 10:07)
Kuva: Tiina Mutila

JYP:n mitalijuhliin laulamaan lupautunut Matti Nykänen poseerasi Mikko Hakkaraisen (vas.), Filip Riskan ja Miika Lahden kanssa.

Videot

Kuvasarjat

Kolumnit

Ari Mäntylä

JYP:n pelaajat juhlistivat jääkiekon Suomen mestaruutta tuoreeltaan Raksilan jäähallin pukukopissa Oulussa laulamalla Matti Nykäsen kappaletta Urheilu on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. JYP:n hyökkääjän Mikko Hakkaraisen mukaan Nykäsen kappaletta on luukutettu kauden aikana JYP:n pukukopissa päivittäin.

Mäkihypyn olympiavoittaja Matti Nykänen kuuli JYP:n lempibiisistä vasta torstaina. Erikoiseksi asian tekee se, että Nykänen ei ole koskaan kyseistä kappaletta esittänyt, eikä Nykäsen taustayhtyeen Samurain biisinikkari Jussi Niemi ole sitä säveltänyt.

- En ole koskaan kuullut koko biisiä. Kuulin koko asiasta ensimmäistä kertaa torstaina. En ole vieläkään nähnyt edes sanoja. Pitäisi opetella ne huomiseksi, Nykänen toteaa torstaina iltapäivällä.

Nykänen on paikalla kunniavieraana, kun JYP juhlistaa Suomen mestaruutta kansanjuhlassa, joka alkaa paraatikulkueella Lounaispuistosta perjantaina 17. huhtikuuta klo 19. Mestaruuden ilmentymää Kanada-maljaa JYP:n pelaajat kantavat Kauppakatua pitkin kohti alakaupunkia siten, että pystin pitäisi olla Aren aukiolla klo 19.30. Sen jälkeen lavalla esiintyvät JYP:n maalivahdin Sinuhe Wallinheimon yhtye S.W. Heimon kädet sekä tietenkin Nykänen ja Samurai-yhtye.

- Olen todella ylpeä siitä, että minut on kutsuttu JYP:n juhliin. Tämä on historiaa, joka jää kirjoihin ja kansiin, Nykänen vakuuttaa.

Vitsistä se lähti

Urheilu on ihanaa, kun se oikein oivaltaa on haamukappale, joka on syntynyt laittomasti internetissä.

- Se oli yhden saunaillan vitsi, jonka piti häipyä sen siliän tien. Me ei olla julkaistu sitä koskaan, eikä sitä olla koskaan esitetty keikoilla. Se on vaan lähtenyt elämään omaa elämäänsä netissä, Niemi selvittää.

Niemen mukaan laulu on koostettu monesta eri kappaleesta, eikä sen todellista tekijää todennäköisesti löydetä koskaan, koska sen työstämisessä on rikottu tekijänoikeuksia.

- Minä en ota siitä kunniaa. Se ei ole kenenkään biisi. Se on tehty pienistä pätkistä ja siinä on käytetty Matin ääntä.

JYP:n tunnetuksi tekemä kappale löytyy tällä haavaa vain netistä, josta se on imuroitu JYP:n jukeboksiin. Niemikin löysi sen netistä.

- Kohta lähdetään sitä Matin kanssa kuuntelemaan. Se esitetään ensimmäistä kertaa perjantaina. Huomenna (perjantaina) on sen biisin maailman ensi-ilta, Niemi innostuu.

Mestari vai ei?

Uusiko JYP mestaruuden myös kaudella 2009-2010?

60% Kyllä
40% Ei
Ääniä annettu: 10
Äänestys on sulkeutunut

Kommentit

Kökkötraktori kuski kirjoitti 16.04.2009 20:06

Taas se nähtii millaisia idiootteja nämä jääkiekkoilijat oikein ovat

Reppanat ovat luulleet kaikki nämä kuukaudet et biisin esittäisi Matti Nykänen

Todellisuudessa tämä biisi on Donny Olkkolan tekele!

Api89 kirjoitti 16.04.2009 20:18

"Kökkötraktori kuski kirjoitti 16.04.2009 20:06

Taas se nähtii millaisia idiootteja nämä jääkiekkoilijat oikein ovat

Reppanat ovat luulleet kaikki nämä kuukaudet et biisin esittäisi Matti Nykänen

Todellisuudessa tämä biisi on Donny Olkkolan tekele!"

     Annan sinulle ihan ystävällisen neuvon, ei kannata tulla huutelemaan mielipiteitä huomenna aren aukiolle, se voi olla.....epäterveellistä

Toljanteri kirjoitti 16.04.2009 20:23

http://www.youtube.com/watch?v=UmMD6bLnvMI&feature=related

Strummer kirjoitti 16.04.2009 21:35

Keskisuomalainen voisi tosiaan korjata, että todellinen alkuperäisesittäjä on tuo Donny Olkkola.

Turha Jypin pelaajia on virheestä haukkua. Aika harva tunnistaa Donny Olkkolan. Toivottavasti edes jotkut odotettavissa olevan (?) korjauksen jälkeen.

Kökkötraktori kuski kirjoitti 16.04.2009 21:39

"Kökkötraktori kuski kirjoitti 16.04.2009 20:06

Taas se nähtii millaisia idiootteja nämä jääkiekkoilijat oikein ovat

Reppanat ovat luulleet kaikki nämä kuukaudet et biisin esittäisi Matti Nykänen

Todellisuudessa tämä biisi on Donny Olkkolan tekele!"

     Annan sinulle ihan ystävällisen neuvon, ei kannata tulla huutelemaan mielipiteitä huomenna aren aukiolle, se voi olla.....epäterveellistä

(Api89 16.04.2009 20:18)

Mitäs tää apina89 täällä uhoo?Mee nyt jo kakara imee sitä tuttia pinnasänkyysi, niin äityli tulee kohta peittelemään ja kertomaan iltasadun

Api89 kirjoitti 16.04.2009 22:53

Voi kuule kökkötraktori, en minä omasta puolesta puhukkaan, mutta kun paikalle tod. näk. ahtautuu sellanen 10 000 ihmistä joiden keskellä sinä rupeat huutelemaan solvauksia ym. juuri niitä ihmisiä kohtaa jota he ovat tulleet juhlimaan, ei seuraukset välttämättä ole lasten katseltavaa, varsinkin jos osa porukasta on nauttinut jo ennen tapahtumaa hiukan miestä väkevämpää... Mutta jos herra kökkökuski aivan välttämättä haluaa todistaa omaa tyhmyyttään, niin siitä vaan, aivan vapaasti.

Uuden Jyväskylän Koira -hau hau kirjoitti 16.04.2009 23:08

Antaa Kökkötraktorin kuskin uhota rauhassa ja mennä vaikka koettamaan onneaan Aren aukiolle. Elämä opettaa, mutta kaikkea ei ehkä kannata silti kokeilla. Sen näyttää Api89 ymmärtävän nuorempanakin henkilönä Kökkökuskia paremmin, mikäli vedän ikäkortin esiin Kökkökuskin lailla. Se kun tuntuu olevan yleisesti käytetty kortti näissä internet-keskusteluissa.

Itse lauluun ja sen, tuon ylevän balladin sekä sensaatiomaisen fantastisen biisikukkasen tekijöihin / Aren aukion tapahtumaan en ota sen ihmeemmin kantaa. Ellei sitä lasketa kannanotoksi, etten kummastakaan asiasta asianhaaroineen pahemmin välitä. Näin ollen en ole ikävä kyllä myöskään huomenna todistamassa Aren aukiolla mitä tapahtuu, jos siellä alkaa suureen ääneen yleistämään jääkiekkoilijoita tyhmiksi.

Mitä Sinä luulet tapahtuvan?

Keskustelupalstan uudistuksen takia tätä artikkelia ei voi enää kommentoida. Halutessasi keskustella aiheesta voit avata keskustelupalstalle uuden viestiketjun.