Elektrobit-kaupoilla rikastuneet pääomatulojen kärkeen

Tulot tulivat siitä, että oululaistaustainen tietotekniikkayritys Elektrobit myi henkilöautojen ohjelmistoja tekevän Automotive-liiketoimintansa autonosien jättiyritys Continentalille.

Eniten verotettua pääomatuloa sai viime vuonna Juha Hulkko, 45,3 miljoonaa euroa. Tulot tulivat siitä, että oululaistaustainen tietotekniikkayritys Elektrobit myi henkilöautojen ohjelmistoja tekevän Automotive-liiketoimintansa autonosien jättiyritys Continentalille. Tämän jälkeen yhtiö on toiminut Bittium-nimellä.

Samalla kaupalla rikastui myös kolmanneksi listalle sijoittunut Kai Hildén, joka sai pääomatuloja viime vuonna 31,3 miljoonaa euroa. Myös viidenneksi pääomatulolistalla sijoittunut Erkki Veikkolainen ja kuudenneksi sijoittunut Eero Halonen rikastuivat samoilla kaupoilla.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä toimi Elektrobitin toimitusjohtajana kolme vuotta viime vuosikymmenen alkupuolella. Sipilä ja hänen perustamansa sijoitusyhtiö Fortel Invest luopuivat yhtiön omistuksesta syyskuussa 2013. Tuolloin Elektrobitin osake oli reilussa eurossa ja sijoitusyhtiö sai osuutensa myynnistä 6,5 miljoonaa euroa. Viime vuoden kevään Automotive-kauppojen jälkeen vastaava potti olisi ollut arvoltaan arviolta 25 miljoonaa euroa enemmän.

Pääomatulolistan kakkosena on Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila 40,5 miljoonan euron pääomatuloilla. Neljäntenä on Supercellin luova johtaja Mikko Kodisoja 23,8 miljoonalla eurolla.

Elektrobit-kaupoilla rikastunut Hildén: "Ainakaan toistaiseksi ei tunnu miltään"