HS: Äärioikeistolaista uutissivustoa käytetty ylioppilaskokeen lähteenä

Ylioppilastutkintolautakunnasta kerrotaan lehdelle, että sivuston mainetta ei tunnettu lautakunnassa niin hyvin.

Syksyn ylioppilaskirjoitusten englannin pitkän oppimäärän kuullunymmärtämiskokeessa on käytetty lähteenä äärioikeistolaista Breitbart-uutissivustoa, kertoo Helsingin Sanomat.

Ylioppilastutkintolautakunnasta kerrotaan lehdelle, että sivuston mainetta ei tunnettu lautakunnassa niin hyvin.

Lehden haastattelema kielistä vastaava tutkintosihteeri Anna Hatva-Jokinen sanoo, että koe laadittiin jo yli vuosi sitten. Hän kertoo, että kokeiden teksti ei esimerkiksi saa olla poliittisesti sitoutunutta.

Hatva-Jokinen arvioi Helsingin Sanomille, että Breitbartia ei käytetä jatkossa lähteenä. Aiemmin sivustoa on käytetty kuullunymmärtämiskokeen lähdeaineistona seitsemän kertaa tällä vuosikymmenellä.

Yhdysvaltalaista Breitbartia on syytetty muun muassa nais- ja muukalaisvihasta ja valheellisen tiedon levittämisestä. Breitbartin johtaja Steve Bannon toimi Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin päästrategina, mutta hän jätti paikkansa elokuussa.