Harvinainen lintuvieras nokitasku on nähty Utössä

Suomessa laji on havaittu aiemmin vain kerran. Muita havaintoja ei linnusta ole koko läntisen ja pohjoisen Euroopan maissa.

Utön saarella Paraisilla on aamulla nähty erittäin harvinainen lintu, nokitasku. BirdLifen mukaan lajia on nähty Suomessa vain kerran aikaisemmin, syksyllä 2010.

Muita havaintoja ei linnusta olekaan koko läntisen ja pohjoisen Euroopan maissa. Lintua on tavattu Israelissa ja Kyproksella, mutta sen lähimmät pesimäalueet ovat Iranissa ja muualla Keski-Aasiassa.

Lintuhavainnon tehneet lintuharrastajat luulivat nokitaskua ensin mustaleppälinnuksi, jota saarella nähdään keväisin.

Utö on suosittu linturetkisaari, jolle harhautuu toisinaan harvinaisia vieraita. Tällä viikolla on nähty muun muassa lyhytvarvaskiuru ja sepelsieppo, ja tänä aamuna saaressa kuvattiin myös harvinainen rusorintakerttu, BirdLifesta kerrotaan.

Lintujen kevätmuutto on kaikkiaan ollut hyvässä vauhdissa kuluneella viikolla.