Henkilöauto jäi junan alle Petäjävedellä

Auton kuljettaja loukkaantui. Onnettomuuden syytä selvitetään.

Henkilöauto jäi junan alle Petäjävedellä maanantai-iltapäivällä.

Onnettomuus sattui Tiilimaan tasoristeyksessä. Juna osui auton oikeaan kylkeen.

Päivystävän palomestarin mukaan kuljettaja selvisi törmäyksestä ilman vakavia vammoja. Hänet kuitenkin vietiin Keski-Suomen keskussairaalaan tarkistettavaksi.

Autossa ei ollut muita matkustajia. Auto vaurioitui käyttökelvottomaksi.

Onnettomuuden syytä selvitetään. Risteyksessä on valo- ja ääniohjaus, mutta ei puomia. Palomestarin mukaan näkyvyys oli onnettomuuspaikalla useita satoja metrejä.

Juna oli matkalla Seinäjoelta Jyväskylään. Matkustajat jatkavat matkaa bussikyydein.

Uusimmat

Kotimaa

Puolustusministeri Niinistö keskustelee puolustusmateriaaliyhteistyöstä Etelä-Afrikassa

Aurinko värjäytyi punaiseksi metsäpalojen hiukkasista ja Saharan hiekasta eteläisessä Suomessa

Autosta löytyi epäilyttävä määrä naudan sisäfileetä Jyväskylässä

Autoilija törmäsi mopoilijaan – mopokuski ambulanssilla sairaalaan Jämsässä

Seppäläntien remontti ei valmistu kauppakeskuksen avajaisruuhkiin

KKO ei ota Oulun vauvasurmia käsittelyyn – hovioikeuden 13 vuoden tuomio jää voimaan

Viilentyvä sää tekee tuloaan myös etelään – lunta maassa yli 10 senttiä Pohjois-Lapissa

Jämsä suunnittelee kuntaveron nostoa – valtuusto koolla maanantaina

HS: Asvalttiurakoissa vuosia jatkuneita epäselvyyksiä Helsingissä – kilpailutus, hinnoittelu ja laskutus tarkasteltavaksi

Miten elää asunnoton Asko? Missä viettää yönsä 18-vuotias huumeiden käyttäjä? – Asunnottomien yötä vietetään tiistaina

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.