Henkilöauto ja hirvi törmäsivät Kangasniemellä

Hirvi kuoli, mutta auton kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Henkilöauto ja hirvi törmäsivät 13-tiellä Kangasniemellä torstaiaamuna. Törmäys tapahtui noin 15 kilometriä Kangasniemeltä Mikkelin suuntaan noin kello 7.

Auton tuulilasiin törmännyt hirvi kuoli iskun voimasta. Henkiöauto kärsi vaurioita, mutta henkilöauton kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Uusimmat

Kotimaa

Puolustusministeri Niinistö keskustelee puolustusmateriaaliyhteistyöstä Etelä-Afrikassa

Aurinko värjäytyi punaiseksi metsäpalojen hiukkasista ja Saharan hiekasta eteläisessä Suomessa

Autosta löytyi epäilyttävä määrä naudan sisäfileetä Jyväskylässä

Autoilija törmäsi mopoilijaan – mopokuski ambulanssilla sairaalaan Jämsässä

Seppäläntien remontti ei valmistu kauppakeskuksen avajaisruuhkiin

KKO ei ota Oulun vauvasurmia käsittelyyn – hovioikeuden 13 vuoden tuomio jää voimaan

Viilentyvä sää tekee tuloaan myös etelään – lunta maassa yli 10 senttiä Pohjois-Lapissa

Jämsä suunnittelee kuntaveron nostoa – valtuusto koolla maanantaina

HS: Asvalttiurakoissa vuosia jatkuneita epäselvyyksiä Helsingissä – kilpailutus, hinnoittelu ja laskutus tarkasteltavaksi

Miten elää asunnoton Asko? Missä viettää yönsä 18-vuotias huumeiden käyttäjä? – Asunnottomien yötä vietetään tiistaina

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.