Kotimaa

Ilkeily siirtyi netistä kassalle

Suomalaisista on tullut töykeitä asiakkaita.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin työympäristöasiantuntija Erika Kähärä vahvistaa, että asiakaspalvelijat kohtaavat työssään yhä enemmän ikäviä tilanteita. Pienetkin pettymykset voivat johtaa uhkailuun, haukkumiseen tai muuten aggressiiviseen käytökseen.

Kähärä perustelee ilmiötä sillä, että netin keskustelupalstojen kielenkäyttö on siirtynyt myös kasvokkaistilanteisiin. Samalla kynnys töykeään käytökseen on alentunut. Joissain tapauksissa esimerkiksi alennustuotteen loppuminen on johtanut siihen, että asiakas jää liikkeeseen haukkumaan myyjää.

– Jos mennään parikymmentä vuotta taaksepäin, ei kenellekään olisi tullut edes mieleen puhutella toisia ikävästi, Kähärä sanoo.

Lue lisää Sunnuntaisuomalaisesta.