Iskelmälaulajana tunnetulle miehelle elinkautinen murhasta Lahdessa

Etelä-Suomen Sanomien mukaan mies oli kirjoilla Keski-Suomessa Äänekoskella.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut 42-vuotiaan miehen murhasta elinkautiseen vankeuteen. Tuomio julistettiin käräjäistunnossa maanantaina. Veriteko tapahtui Lahdessa maaliskuussa.

Esimerkiksi Ilta-Sanomat uutisoi, että tuomittu Markus Huitsi on tunnettu myös iskelmälaulajana ja uhri oli hänen faninsa. Etelä-Suomen Sanomien mukaan mies oli kirjoilla Keski-Suomessa Äänekoskella.

Haastehakemuksen mukaan Huitsi tappoi uhrin asunnossa erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Syyttäjän mukaan hän muun muassa pisti ja viilsi puolustuskyvytöntä uhria teräaseella kymmeniä kertoja.

Huitsi on ollut vangittuna, ja hänet määrättiin edelleen vangittavaksi pidettynä.