Kaamos ministeriön joulukalenterin ensimmäinen Suomi-emoji

Suomi julkaisi tiistaina maailman ensimmäiset valtiolliset emoji-symbolit. Japanista lähtöisin olevia emoji-symboleita, esimerkiksi erilaisia hymiöitä, käytetään kuvaamaan tunnetiloja erityisesti mobiiliviestinnässä.

Suomi-emojit kuvaavat suomalaisia tunteita, vahvuuksia ja paheita, ja ne ovat osa ulkoministeriön joulukalenteria.

Joulukuun ensimmäisen päivän emoji oli kaamos, ja sana myös selitettiin kalenterissa ulkomaiselle yleisölle. Muita ovat esimerkiksi sauna, Nokia-kännykkä ja jumissa, jossa lapsen kieli on jäänyt kiinni metallitankoon.

Kaikkiaan emoji-symboleita tullaan julkaisemaan 30 kappaletta. Emojit ovat ladattavissa sovelluskaupoista joko nyt tai myöhemmin tässä kuussa. Kuvat ovat saatavilla kaikkiin laitteisiin myös joulukalenterisivulla xmas.finland.fi.