Kelan mukaan toimeentulotuen ruuhka on helpottanut

Kelan palvelut ruuhkautuivat vuoden alussa pahasti, ja alkuvuonna hakemusten käsittely kesti sallittua pidempään.

Perustoimeentulotuen ruuhka on helpottanut, ja hakemukset käsitellään nyt lainmukaisessa ajassa, Kela kertoo. Lain mukaan hakemukset pitää käsitellä seitsemän arkipäivän kuluessa hakemuksen saapumisesta.

– Nyt asiakas saa päätöksen lainmukaisessa ajassa. Hakemukset, joissa on kaikki tarvittavat liitteet, pystytään ratkaisemaan alle seitsemässä päivässä, sanoo eteläisen vakuutuspiirin johtaja Antti Jussila.

Perustoimeentulotuki siirrettiin kunnilta Kelan hoidettavaksi vuoden alussa. Kelan palvelut ruuhkautuivat pahasti, ja alkuvuonna hakemusten käsittely kesti sallittua pidempään. Kuntien vastuulle jäi täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki.

Ihmisille on koitunut haittaa viivästyneistä päätöksistä. Kela kertoo ensi viikolla, miten se korvaa ja hyvittää haitan.