Kesätyöntekijöiden perehdytyksessä isoja eroja – vanhempi väki ei aina näytä hyvää mallia

Kesätyöntekijän hyvä perehdytys voi ehkäistä tapaturman.

Kesätyöntekijöiden perehdyttäminen vaihtelee Suomessa suuresti. Huono perehdyttäminen voi johtaa pahimmillaan vakavaan tapaturmaan, muistutetaan Työturvallisuuskeskuksesta.

– On paikkoja, joissa nuoret otetaan oikein hyvin vastaan, sitten on niitä toisia ja kaikkea siltä väliltä. Valitettavasti joka kesä nuorille sattuu tapaturmia, jopa vakavia tapaturmia, kertoo rakennusalan työturvallisuuden asiantuntija Henri Litmanen.

Tapaturma-alttiita työpaikkoja on etenkin teollisuudessa ja rakennuksilla. Esimerkiksi kaupassa taas kesätöihin palkattu nuori saattaa joutua väkivallan kohteeksi.

Työnantajan asia on huolehtia, että turvallisuusriskit on selvitetty ja turvaohjeet kaikkien tiedossa, toteaa ylitarkastaja Matti Peippo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin kemikaalivalvonnasta.

– Jos vanhemmat työntekijät eivät noudata suojautumisohjeita, niin nuoret helposti ottavat heistä mallia, sanoo Peippo.

Tukesissa arvioidaan, että kesätyöntekijöiden turvallisuus on Suomessa ylipäätään hyvällä tasolla.

Hygieniapassi usein jo työn alussa

Monissa elintarvikealan töissä vaadittava osaamistodistus eli hygieniapassi on kesätyöntekijöillä yleensä kunnossa, kerrotaan Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta. Ylitarkastaja Satu Meririnteen mukaan sekä työnantajat että kesätöihin menevät nuoret suhtautuvat asiaan valveutuneesti.

– Toki voi olla pieniä puutteita, mutta pääsääntöisesti työnantajat hoitavat tämän hyvin. Osa työnantajista vaatii hygieniapassin jo heti työsuhteen alussa, ja nuoret suorittavat sen ennen kuin työsuhde alkaa, sanoo Meririnne.

Hygieniapassi vaaditaan, kun työskennellään esimerkiksi ravintolassa, kahvilassa tai elintarvikemyymälässä ja käsitellään pakkaamattomia, helposti pilaantuvia elintarvikkeita. Laki velvoittaa hankkimaan hygieniapassin kolmen kuukauden kuluessa työn aloittamisesta.

– Kolme kuukautta ei nollaannu joka työsuhteen alussa, vaan työnantajan tulee varmistaa jokaisen kesätyöntekijän tilanne erikseen, tarkentaa Meririnne.