Maanpetturi

Otto Wille Kuusinen syntyi Peurungan rannalla Tuulensuussa, varttui Jyväskylässä ja haudattiin Kremlin muuriin Moskovaan. Tämä on kertomus hurskaasta ja isänmaallisesta lyseolaisesta, joka neljä vuosikymmentä myöhemmin sai Stalinin kasvot.

Jos varis olisi katsellut oksalta alaspäin, se olisi nähnyt miehen ja naisen kulkevan polulla. Laukaan kyläräätäli Vilhelm Juhonpoika Kuusinen, 29, ja hänen vaimonsa Sofia Kuusinen, 34, taivalsivat kohti Hulkkolan taloa Valkolassa. Talossa asui sukulaisia. Vilhelm oli mies riskeimmillään, rouva keikkui kuin kana pappilan torpan pihalla. Perheeseen syntyisi pian kolmas lapsi.

Koivut imivät lehtivihreää kohti runkoa, Sofian kehossa nesteet kulkivat päinvastoin. Lapsivesi litisi ulos, supistuva vatsa taittoi kaksinkerroin ja Sofia näki läheltä polulle pudonneet lehdet. Niissä oli ruskeita pisteitä keltaisella pohjalla.

Vilhelm tiesi, että Lida saisi kohta pikkusiskon tai veljen, mikäli kaikki menisi hyvin. Siis menisi hyvin. Pieni Abel oli laskettu edellisenä vuonna kapaloista hautaan, eikä hyvältä näyttänyt nytkään. Eihän lapsen vielä pitänyt syntyä! Mutta Jumalan lapsi ei kysy, milloin sopii tulla maailmaan.

Vilhelm tiesi seppä Pekka Klackin asuvan lähellä. Kaksikko ylitti sillan Peurunkajoen suulla ja ilmoitti asiansa talonväelle. Vaimo viimeisillään. Sauna lämpimäksi, joku paarmuskaksi!

Sofia ohjattiin koleasta syysilmasta sepän pajaan. Ahjossa paloi tuli. Sofia tunsi lämmön ihollaan ja kovaa painetta alavatsassaan. Tuntui kuin istuisi huussissa isolla asialla ja koettaisi punnata maitoastiaa ulos, vaikka tilaa olisi vain kananmunalle.

Vilhelm pyysi Sofiaa pidättämään, koska sauna ei ollut vielä lämmin. Keho ei kuullut, lapsi syntyi kuin torpeedo. Lidan pikkuveli veti keuhkoihinsa pajan noki-ilmaa, huusi Tuulensuun väelle, että synnyin nyt sepän pajaan ja juureni minä levitän Keski-Suomen harjumaisemaan, vaikka harvat sitä täällä haluavat muistaa.

Jyväskylään saapui elokuussa Keskisuomalaisen kutsumana kaksi varautunutta ihmistä Helsingistä. Sisarukset Hilkka Kuusinen (s. 1946) ja Pentti Kuusinen (s. 1939). Hilkka Kuusinen on joulukuussa eläkkeelle jäänyt Helsingin kaupungin lähiöarkkitehti, Pentti Kuusinen teki elämäntyönsä posti- ja lennätinlaitoksessa diplomi-insinöörinä.

Pentti harrastaa lintuja ja golfia, Hilkka puutarhanhoitoa ja maalausta ja asuu paraikaa ikkunaremontin keskellä. He ovat tavallisia suomalaisia ihmisiä, yhdellä erotuksella. Heillä on todennäköisesti Suomen vihatuin isoisä. Otto Wille Kuusinen, Terijoen hallituksen pääministeri, kommunisti, jota haukutaan Stalinin marionetiksi. Entisen koulunsa Jyväskylän lyseon oppilasluettelossa häntä kutsutaan maanpetturiksi.

Voi arvata, että OW:n pojan Esan lapset ovat saaneet selittää isoisänsä poliittista uraa.

– Meille hän on yksityishenkilö ja isoisä, eikä poliitikko, Hilkka sanoo.

– Miksi hittolainen Otto Willeä pitää meille arvostella? Pentti Kuusinen kysyy.

– Onko se niin vaikea käsittää, ettei me voida sille yhtään mitään?

 Kumpikaan heistä ei ole toiminut politiikassa, eikä aiemmin puhunut julkisesti kuuluisasta isoisästään. Toimittajat eivät ole kysyneet, eikä julkisuuteen ole ollut haluakaan huonojen kokemusten vuoksi.

– Suomessa on kostettu kolmanteen polveen, Hilkka Kuusinen sanoi puhelimessa kesäkuussa, vaikeni ja sulki luurin, koska alkoi itkeä.

Keski-Suomessa asuu nykyäänkin Kuusisen sukua, mutta yhteydenotot haastattelujen saamiseksi eivät johtaneet tuloksiin. Hilkka ja Pentti matkustivat Keski-Suomeen tutustuakseen sukunsa juuriin, aivan kuten ne tuhannet muut suomalaiset, jotka vierailevat Karjalassa isiensä mailla. Hilkka ja Pentti tapasivat isoisänsä useasti Neuvostoliitossa.

Tässä jutussa kerrotaan, miten laukaalainen Otto Wille Kuusinen eteni urallaan ensimmäisenä ja ainoana suomalaisena Neuvostoliiton, supervallan, johtoportaaseen saakka. Mutta pysytään kuitenkin vielä Laukaan Valkolassa, Tuulensuussa, jossa hän syntyi. Syntymähetkestä kulkee perimätietona kaksi eri tarinaa. Keskisuomalaisessa vuonna 1982 julkaistussa jutussa Matti Kivinoro tietää, että Otto Wille syntyi jo pajassa, koska sauna ei ehtinyt lämmetä.

Seuraavaksi kuulemme toisen version OW:n maailmaan tulosta.

Syntymä

Tuulensuuhun Peurunkajärven rannalle ovat kokoontunut keskustelemaan vanhoista ajoista Pentti ja Hilkka sekä Tuulensuun nykyinen omistaja, Jyväskylän kaupungin hammashoitaja Katja Kupiainen, 32, ja hänen isänsä Mikko Kupiainen, 74.

Mikko Kupiainen tunsi nuorena Tuulensuun entisen omistajan Elliida Käämisen (1891–1963), joka oli Otto Willen serkku. Elliida oli kertonut Kupiaiselle, että ”Otto Wille Kuusinen on syntynyt noiden hirsien sisällä” ja osoittanut Peurungan rannassa sijainnutta saunaa.

– Olen karjalainen avosuu ja haastattelin häntä pihakeinussa. Elliida aina itki, että ”Otto Wille on kommunisti, eihän me olla samaa mieltä asioista, mutta onhan se minun serkku”, Mikko Kupiainen kertoo.

Kupiaiset eivät ole sukua Kuusisille. Kupiaisen vanhemmat ostivat aikanaan Tuulensuun Käämisiltä, ja Kupiainen oli purkamassa OW:n syntymäsaunaa 1950-luvun lopulla. Tilalle rakennettiin uusi, vihreäksi maalattu sauna. Syntymäpajaakaan ei enää ole.

Kupiainen kertoo käyneensä Moskovassa Kuusisen haudalla.

– Sanoin kaverille, että tuossa makkaa mies, jonka syntymäsauna tuli purettua. Eihän sinne Kremliin joka poika pääse!

Tuulensuun tontilla lekottelee uudisrakennusten seassa matala hirsiaitta. Kupiaisen mukaan Otto Willen pienet lapset nukkuivat aitassa 1910-luvun alla isänsä vieraillessa Tuulensuussa. Näin ollen aitassa olisivat yöpyneet tytär Hertta Kuusinen sekä Esa ja mahdollisesti Riikka-Sisko.

Laukaan ”Kusinen”

Kesäkuussa Laukaan kunnantalolla Kuntalassa:

– Ei ole korkeassa arvostuksessa täällä sellainen isänmaanpetturi, sanoo Laukaan kunnan johdon sihteeri Hely Ingman Otto Wille Kuusisesta.

Kuntalassa ollaan lähellä Kuusisen lapsuudenkotia, joka sijaitsi rautakaupan puoleisella tontilla. Kuusisten asuntoratkaisua voi kuvata melko vaatimattomaksi. Eteinen, tupa ja kamari. 69 neliötä kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle.

1880-luvun Laukaa oli maatalouspitäjä. Asukkaista useampi kuin yhdeksän kymmenestä sai elantonsa pelloista ja metsistä. Käsityöläisiä oli pitäjässä satakunta.

Kyläräätäli Vilhelm Juhonpoika Kuusisen kolmelapsinen perhe elää kituutteli vähäisten tilausten turvin. Vaimon suvussa ei paljon pesämunia jaettu jälkeläisille, Sofia oli köyhän torpparin tytär.

Pappila sijaitsi melkein vieressä, mikä sopi räätäli Kuusiselle. Hän oli Jumalaa pelkäävä mies. Avusti kirkkoherra Otto Adolf Stenrothia jumalanpalveluksissa, opetti kinkereillä lapsille uskontoa, Isä meidän -rukouksen, kymmenen käskyä, syntien sovituksen ristillä, ylösnousemusopin ja niin edelleen. Vanhurskaudesta koitui myös maallista hyvää. Papin perhe tilasi Vilhelmiltä vaatteita tukiostoina, aivan kuten Puolustusvoimat ostaa kotimaisia telakuorma-autoja, jotta niitä tekevillä ihmisillä riittäisi töitä.

Herttavaakuna

1970-luvun lopulla maailmassa oli kaksi supervaltaa ja Suomen ulkopolitiikassa yksi totuus. Neuvostoliiton kanssa piti pysyä väleissä. Hyviä idänsuhteita hoitivat kaikki kokoomuksesta Kekkoseen.

Keskustelemme Kuusisesta Laukaan vasemmistoliiton kunnallisjärjestön puheenjohtajan Väinö Viinikaisen kanssa keskustassa sijaitsevassa lounasravintolassa.

– OW oli vaiettu aihe täällä, mutta ei siitä mihinkään Laukaassa pääse, hän sanoo.

Viinikaisen mukaan Kuusisen hahmolla on jopa peloteltu lapsia. ”Jos et ole kiltisti, niin Kuusinen tulee”.

Koiranleuat pilkkasivat Laukaan sydänvaakunan saaneen aiheensa Hertta Kuusisesta. Hertta oli jatkosodan turvasäilössä viettänyt kommunisti, lehtinainen, kansanedustaja ja ministeri.

1970-luvulla Laukaan kommunistien kunnallisjärjestö ehdotti, että OW Kuusiselle pitää saada muistoreliefi uuden kunnantalon seinään. Keskusta ja oikeisto äänestivät ehdotuksen kaupunginvaltuustossa nurin, koska ”Kuusinen ei liity Laukaan kunnalliselämään”. Saattaa olla, että päätöksen taustalla voi olla muitakin kuin kunnallispolitiikka.

– ”Kusisesta” jotkut täällä puhuivat, Viinikainen sanoo.

Reliefi pystytettiin lopulta kommunistien lomakeskuksen Pitkiksen pihalle Laukaan Pitkäniemeen.

Paljastustilaisuus pidettiin sunnuntaina lokakuun 4. päivä vuonna 1981, Kuusisen satavuotispäivänä. Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja Aarne Saarinen puhui juhlassa. Hän piti patsashanketta vastustaneita kunnallispoliitikkoja ”rajoittuneina ja pikkusieluisina”. Juhlan jälkeen, seuraavana tiistaina kuplavolkkarillinen nuoria miehiä kurvasi Kuusisen muistomerkin viereen. Nuorukaiset tervasivat patsaan. Huhujen mukaan Kuusisen kasvoille olisi myös kustu. Kivipaaden ollessa puolitoista metriä korkea voi päätellä, että asialla oli joku Kuusista vihaava mies. Myöhemmin reliefi katosi. Nyt Kuusinen makaa luultavimmin kaikessa rauhassa kalojen kanssa Nurmisessa.

Patsasasia nousi Viinikaisen mukaan esille jälleen tänä vuonna Laukaan kunnanvaltuustossa, kun eroava valtuutettu Harry Ruotsalainen (ps.) pilkkasi vasemmiston ”lymyilevän Kuusisen patsaan takana”.

Kankkusen torppari

Missä on Otto Wille Kuusisen mummola?

Vastauksen tietävät ainakin Vihtavuoressa asuva Tauno Liimatainen, 71, ja jyväskyläläinen Pentti Pöyhönen, 75. Molemmat ovat asuneet Laukaan Lankaniemen Nakkalassa. Samalla tontilla sijaitsi Johan Jakob Mikonpojan (1824–1877) torppa. Kirkonkirjoissa sanotaan, että Mikonpoika on Otto Willen isän isä.

Pöyhönen on eläkkeellä oleva Valmetin asennustarkastaja. Hänen vanhempansa lunastivat tilan aikoinaan Vihtori Hytösen perikunnalta. Näin ollen Pöyhösen lapsuudenkoti on samalla Otto Willen mummola. Pöyhönen asui talossa 20-vuotiaaksi saakka.

Vuonna 1960 tila siirtyi Pöyhösiltä kauppamatkustaja Liimataisen vanhemmille. Nyt Tauno Liimataisen omistama talo, Nakkala, on kesäpaikkana. Liimatainen tuntee talon historian.

– Olen joskus käynytkin Otto Willen haudalla Kremlin muurilla samalla kun vein kukkia Tuntemattoman sotilaan haudalle, hän sanoo.

Johan Jakob Mikonpojan torppa sijaitsi laukaalaisen Mannilan tilan mailla. Torppasuhde tarkoitti sitä, että torpparin oli maksettava isäntäkartanolle vuokraa joko tuotteina tai tekemällä tilan töitä. Mannilan kartanon omistaa nykyisin rallitähti Juha Kankkunen.

Kotimaisesta autourheilusta palaamme Otto Willen lapsuudenkotiin Laukaan keskustaan ja vuoteen 1882.

Otto Willen ollessa vain yksivuotias perhettä kohtasi tavaton onnettomuus. Sofia-äiti kuoli. Seuraavana vuonna Vilhelm hakeutui parempien tuottojen toivossa Jyväskylän kaupunkiin. Näin Laukaan pojasta Otto Willestä tuli jyväskyläläinen.

Norssin poikia

Jyväskylässä Otto Wille Kuusinen tunnetaan entisenä lyseolaisena. Hän opiskeli Kauppakadulla nykyisen K-Market Kympin tontilla sijainneessa puurakennuksessa vuodet 1892–1900. Nykyinen lyseo on rakennettu 1902.

Vaan missä Kuusinen kävi alakoulun? Asia selviää ranskalaisen historioitsijan Maurice Carrezin kolme vuotta sitten ilmestyneestä tutkimuksesta La fabrique d’un révolutionnaire, Otto Wilhelm Kuusinen (1881–1918). Nuoruuden elämäkerta jäi Suomessa vaille mediahuomiota, vaikka kyseessä on 900-sivuinen suurtyö. Himmeään näkyvyyteen vaikuttanee se, että kirja on kirjoitettu ranskaksi.

Carrez työskentelee professorina Strasbourgissa ja puhuu puhelimessa hämmästyttävän hyvää suomea ollakseen ranskalainen. Hän tietää Kuusisen käyneen kansakoulua Jyväskylän Mallikoulussa, nykyisessä Normaalikoulussa.

Soitan asiasta Normaalikoulun johtavalle rehtorille Pekka Ruuskaselle, joka on koulutukseltaan historian tohtori.

– En tiennyt, että Otto Wille Kuusinen kävi Jyväskylän Normaalikoulua. Tosi mielenkiintoinen juttu! Ruuskanen kommentoi.

Totta tosiaan. Kuusinen kävi alakoulussa Jyväskylän Seminaarimäellä sijaitsevassa rakennuksessa, jonka nykyinen nimi on Fennicum. Rakennuksessa toimii yliopiston suomen kielen oppiaine.

Carrez ei ollut etsinyt kirjaansa Kuusisen päättötodistusta Mallikoulusta keväältä 1892. Todistusjäljennös löytyy Jyväskylän maakunta-arkistosta Pitkäkadulta henkilökunnan ystävällisellä opastuksella.

Käytöksestä, tarkkuudesta, uskonnosta, suomesta, laskennosta, kuvaamataidosta ja laulusta komeilee Otto Willen todistuksessa kymppi. Vain kaunokirjoitus, voimistelu ja käsityöt arvioitiin kahdeksikon arvoisiksi. Kaikkien aineiden keskiarvo oli 9,3. Kuusinen oli loisto-oppilas, jota mielellään korostettiin punalasien läpi kirjoitetussa artikkelikokoelmassa Nuori Otto Wille Kuusinen (1970).

Kirja on yksi harvoista ellei ainoa Kuusisen lapsuutta ja nuoruutta käsittelevä suomenkielinen kirja.

Porvarisperhe

”Kehuttavaa ei räätälin toimeentulo ollut edes kaupungissa...”, Martti Pakkanen kirjoittaa Nuori Otto Wille Kuusinen -kirjassa perheen toimeentulosta Jyväskylässä.

Tarina lahjakkaasta, mutta köyhästä kyläräätälin pojasta, joka kohosi supervallan johtajistoon sopi 1970-lukulaiseen neuvostopropagandaan. Kuten hyvässä propagadassa, totuutta on siteeksi, mutta totta on vain toinen puoli.

Soitan Kuusisesta Keski-Suomen museon intendentille Erkki Fredriksonille. Hän huudahtaa, ettei Otto Wille ollut mikään köyhän kyläräätälin poika!

– Hänen isänsä oli toimitusjohtaja ja hitonmoinen porvari! Helsingin räätäleiden toimitusjohtaja Jyväskylässä, jolla oli 11 kisälliä. Riistoporvari pahimmasta päästä! No niin, leikkiä puolet tästä, nauraa itsekin Jyväskylässä tunnetun porvarissuvun jälkeläinen.

Fredrikson on osaltaan oikeassa. Jyväskylään muuttanut räätäli Kuusinen vaurastui huomattavasti 1880-luvun jälkipuoliskolla. Kasvuyrittäjä Kuusinen myi firmansa Helsingin Räätälit Oy:lle vuonna 1891. Kaupan jälkeen hänestä tehtiin liikkeen toimitusjohtaja, jolla oli enimmillään jopa 11 alaista.

Vaatehtimo sijaitsi Jyväskylän ydinkeskustassa nykyisen Osuuspankin talon tontilla sijainneessa puutalossa. Myynnissä oli pukuja, housuja, liivikankaita, mustia verkoja ja trikoita.

Kuusiset asuivat samassa rakennuksessa vuokralla. Vuokra oli hulppeat 500 markkaa vuodessa, mikä vastasi työläisen vuosipalkkaa. Huoneistoon kuului työtila ja asunto, jossa oli eteinen, iso olohuone, keittiö, kaksi makuuhuonetta ja liiteri.

Jyväskylän Mallikoulun oppilas Kuusinen oli vauraan porvarisperheen lapsia. Kunnes kaikki muuttui 1890-luvun alussa.

Isän kuolema

Toimitusjohtaja Vilhelm Kuusiseen iski vauhtisokeus. Räätäliliikkeen alamäki alkoi hänen tilattuaan liikaa tavaraa Saksasta. Laskut jäivät maksamatta, yhtiö ajautui konkurssiin. Vuonna 1893 perhe joutui muuttamaan halvempaan asuntoon nykyiselle Vapaudenkadulle. Talon omisti Tourulan Viinanpolttimo Oy.

Carrezin mukaan isän vararikko oli Otto Willelle niin häpeällinen tapahtuma, ettei hän puhunut siitä koskaan kenellekään. Mutta konkurssi soitteli vasta alkusäveltä synkemmille tapahtumille. Isä-Vilhelm sairastui keuhkotautiin, mikä merkitsi useimmille kuolemantuomiota. Carrezin mukaan sairastuminen saattoi johtua vetoisesta asunnosta.

Sairaus vei Vilhelmiltä työkyvyn ja lopulta hengen vain 44-vuotiaana tammikuussa 1896. Kuolinpesä jäi hautajaiskulujen jälkeen 70 markkaa (nykyrahassa 328 euroa) tappiolle.

– Kuusisten elämä oli tosi kurjaa, Carrez sanoo.

– Perukirjan viereisiltä sivuilta nähdään esimerkiksi, että eräs kuollut renki omisti kuollessaan 500 markkaa, eräs ajuri 1·000 markkaa ja eräs armeijan aliupseeri 2·839 markkaa.

Isän kuoltua Otto Wille, 14, ja hänen kaksi sisarustaan jäivät orvoiksi. Heidän huoltajakseen jäi äitipuoli Maria (os. Sillman), Vilhelmin toinen vaimo. Perheen pelastus tuli kirjaimellisesti korkeammasta kädestä. Laukaan kirkkoherra ei ollut unohtanut hurskasta naapuriaan Vilhelmiä, eikä hänen lapsiaan. Otto Adolf Stenroth lähetti Laukaasta ruokaa Kuusisten perheelle. Ehkäpä hän tunsi sympatiaa hyväpäistä orpopoikaa kohtaan, jolla oli sama etunimi kuin hänellä.

Sivistyssuku

Kun Kuusisten sukupuuta katsoo Otto Willen ohi taaksepäin, näkee, ettei suvussa jaettu perillisille käteistä eikä yhteiskunnallisia asemia. Torppareita, talollisia ja yksi sotamieskin.

Kun sukupuuta katsoo Otto Willestä kohti nykyaikaa, tilanne muuttuu. Suomi koulutti lapsiaan ja Kuusisia siinä mukana.

Hilkka Kuusinen on valmistautunut sisustusarkkitehdiksi Taideteollisesta oppilaitoksesta ja arkkitehdiksi Teknillisessä korkeakoulusta. Diplomi-insinööri Pentti Kuusinen luki Teknillisessä korkeakoulussa teknillistä fysiikkaa. Heidän isänsä Heikki Kuusinen oli filosofian maisteri ja kemisti.

Otto Willen poika Taneli Kuusinen väitteli filosofian tohtoriksi ja toimi dosenttina Helsingin yliopiston kemian laitoksella. OW:n pojan Esan poika Martti Kuusinen oli tunnettu kielitieteilijä Petroskoin yliopistossa Neuvostoliitossa. Hertta Kuusinen (skdl) eteni ministeriksi saakka, kuten tekivät hänen molemmat puolisonsa Tuure Lehen ja Yrjö Leino.

Vierailemme Hilkan ja Pentin kanssa Kuusisten sivistyssuvun juurilla Jyväskylän lyseossa. Hilkan mukaan koulutusta arvostettiin perheessä.

– Se näkyi niin, että lapsia kannustettiin opiskelemaan tunnollisesti ja hankkimaan hyvä ammatti.

– Puhuttiin luonnontieteiden ja lääketieteen uusista saavutuksista sekä yleensäkin arvostavasti oppineista ja tiedemiehistä, Pentti lisää.

Koulun museossa Otto Wille Kuusista ei mainita sanallakaan, vaikka vielä 1970-luvulla hänen ylpeiltiin olleen Jyväskylän lyseon oppilas. Jyväskylän kaupunginteatterin nykyinen kapellimestari Jyrki Heikkilä sävelsi Kuusisen runoja lauluiksi ja kaupunginteatterin Turo Unho ohjasi niitä kuvaelmiksi.

Jyväskylässä laitavasemmisto ehdotti 1970-luvulla, että Puistokadusta pitää tehdä Otto Wille Kuusisen katu. Kaupungin päättäjät eivät suostuneet. Sama lopputulos oli lyseon seinään suunnitellulla muistolaatalla. Perusteluna oli, ettei Kuusinen käynyt koulua kyseisessä rakennuksessa.

Ihastus

Lyseolainen Otto Wille  kirjoitti säännöllisesti koulun lehteen Oraaseen. Runoja oli kahta lajia. Romanttisia tai isänmaallisia. Isänmaallisimmat runonsa hän kirjoitti helmikuun manifestin jälkeen vuonna 1899. Manifesti siirsi Suomen valtiopäivien päätäntävaltaa Venäjälle.

Tapaan Erkki Fredriksonin Keski-Suomen museossa. Hän korostaa Otto Willen olleen mitä isänmaallisin mies muun koulunuorison tapaan.

– Uskoi Jumalaan, uskoi keisarinvaltaan, uskoi hyvään kehitykseen ja hänen runonsa helmikuun manifestin jälkeen on monumentaalisimpia ja hienoimpia runoja, mitä on tehty siinä tilanteessa, Fredrikson sanoo ja siteeraa ulkomuistista:

”Me uskomme lakia korkeaa / me uskomme keisarin valaan...”

– Myönnän, että härnäsin osakunta-aikoina punikkeja lausumalla tätä!

Vähältä muuten piti, ettei Otto Wille nainut itseään Fredriksonin sukuun. Naistenmiehenä koko ikänsä tunnettu Kuusinen ihastui Fredriksonin isotätiin Elluun.

– Tästä aiheutui valtava määrä rakkausrunoja kouluaikana. Hänen veljensä kiusoittelivat, että ”sun povessas hehkuva...”  Ellu pisti nuorempia veljiä pitkin korvia!

Otto Wille kirjoitti Ellulle kenkälaatikollisen kirjeitä, mutta turhaan. Säätyläisisä ei sallinut tyttärensä seurustella persaukisen räätälin pojan kanssa.

Lyseossa Otto Wille tutustui merkitykselliseen ystävään, Einar Dahlstömiin, joka tuli erittäin varakkaasta talosta Luhangasta. Einarilla oli Ottoa kahdeksan vuotta vanhempi sisko Saima. Saimasta tuli ensimmäinen Oton kolmesta vaimosta.

Rakkaus

Otto Willen naitua Saiman Dahlströmin perhe syytti häntä rahanhimoiseksi. Maurice Carrez kutsuu kohtelua panetteluksi.

– Saima ja Otto rakastuivat syvästi toisiinsa. Kuusinen oli naisten perään, mutta hän rakasti vaimoaan hyvin paljon, mikä näkyy Oton Saimalle kirjoittamista kirjeistä.

Carrezin mukaan Dahlstömit omistivat kaksi isoa maataloa Luhangassa, Lempään ja Nisulan, joihin kuului monta sataa hehtaaria maata. Torppareita, vuokranmaksajia, oli toistakymmentä. Heidän lisäkseen talon töitä teki puolenkymmentä piikaa ja renkiä. Maataloja hoitanut Saiman veli Kaarlo Laaksovirta kuoli 1945, jolloin hänen omaisuutensa oli noin kaksi miljoonaa markkaa, nykyrahassa 230·000 euroa.

Dahlströmien varakkuuden taustalta paljastuu Carrezia haastateltaessa yllättävä seikka. Saiman isä omisti ravintolan Jyväskylässä. Eikä mitä tahansa kuppilaa, vaan toiminta tapahtui niin sanotusti punaisten lyhtyjen alla.

– Iso kapakka, jossa oli huoria, Carrez selventää.

Syksyllä 1900 Otto Wille aloitti filosofian ja estetiikan opiskelijana Helsingin yliopistossa. Opinnot kuitenkin takkuilivat työnteon vuoksi. Hän toimi muun muassa Suomalaisen toimittajana Jyväskylässä. Suomalainen on toinen Keskisuomalaisen kantalehdistä. Otto Wille ja Saima viettivät usein kesiään Luhangassa, muttei Otto Wille unohtanut myöskään synnyinpitäjäänsä. Hän vieraili usein Laukaan pappilan poikain kanssa tekopitäjässään.

Vuosisadan alussa Otto Wille oli isänmaallinen maaseudun puolustaja ja vanhasuomalainen, nykytermein kokoomuksen kannattaja. Hänestä tuli myös perheellinen mies. Esikoistytär Aino syntyi 1901. Hänet isä ja äiti joutuivat laskemaan hautaan vain kaksi vuotta myöhemmin.

Kesän 1901 Otto Wille Kuusinen kiersi stipendiaattina kartoittamassa nuorisoseurojen toimintaa kotimaakunnassaan Muuramessa, Joutsassa, Leivonmäellä, Luhangassa, Uuraisilla ja Jyväskylän Oravasaaressa. Vaikka Dahlstömin perhe avusti Kuusisia, toimeentulo ei ollut häävi.

Isän puolen sukulaiset olivat köyhiä torppareita.

– Otto Wille piti heistä hyvin paljon, ja he lomailivat usein mieluummin köyhän Kuusisen suvun parissa Laukaassa, eivät rikkailla Dahlströmeillä Luhangassa, Carrez sanoo.

Kesäkuussa 1902 Otto Wille lainasi ison summan rahaa Jyväskylän Oravasaaren kauppiaalta Jussi Vihtori Niemelältä.

Kauppias on Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveystoimen henkilöstöjohtajan Anssi Niemelän isoisä. Niemelällä on tallessa Otto Willen allekirjoittama velkakirja. Maksamatta jäänyt velka on 410 markkaa, nykyrahassa 1·706 euroa.

– Isoisä ei lähtenyt perimään sitä Neuvostoliitosta. Sanoi, että sieltä harva tuli takaisin, Anssi Niemelä kertoo.

Nyt on aika kertoa, miten Otto Willestä tuli sosialisti. Palaamme takaisin Jyväskylän lyseoon.

Kaverit houkuttelivat

Lyseon viidennellä luokalla Kuusinen tutustui koulun uuteen oppilaaseen Sulo Wuolijokeen. Wuolijoki tuli paremmasta perheestä. Hänen isänsä oli valtiopäivämies ja ratsutilallinen. Rikkaasta eliittipojasta ja köyhtyneen kasvuyrittäjän pojasta tuli ystäviä. Kaveripiiriin kuului myös Sulon isoveli Tauno.

Myöhemmin Sulo ja Otto Wille opiskelivat yhtäaikaa Helsingin yliopistossa. Lahjakkaan Oton odotettiin etenevän aina estetiikan professoriksi saakka.

Vaurailla Wuolijoen veljeksillä oli opiskeluaikoina varaa matkustaa Saksassa. Siellä he omaksuivat sosialistisen aatteen, joka ajoi köyhän asiaa. Samaan aikaan oraalla oleva vasemmisto liikehti kaikkialla Suomessa. Forssan ohjelma vuonna 1903 vaati tasa-arvoa ja kahdeksan tunnin työpäivää.

Otto Wille suri esikoistyttärensä kuolemaa ja kärvisteli uskonkriisissä. Jumalaa ei ole olemassa. Wuolijoen veljekset keskustelivat Otto Willen kanssa uudesta aatteesta.

– Sosialismi otti Otto Willellä uskonnon paikan, Maurice Carrez sanoo.

Tässä kohden pitkää lehtijuttua jätämme Keski-Suomen asiat ja leikkaamme Hilkan ja Pentin matkassa 1950-luvun Moskovaan. Siellä tapaamme sisarusten isoisän. Otto Willestä on tullut neuvostoliittolainen huippupoliitikko.

Isoisä

– Nukuin jossakin aulassa datshalla, ja OW ja Marina (Amiragova, kolmas vaimo) tulivat teatterista. Kurkistin peiton alta, että minkänäköinen hän on! He puhuivat venäjää, josta en ymmärtänyt mitään. Otto Wille sanoi jotain, että ”patamusta miesties” (suomeksi: ...koska ehkä...). Tilanne oli tosi jännittävä. Mullakin on isoisä! Hilkka Kuusinen sanoo.

Hilkalle ja Pentille Otto Wille oli ainoa elossa oleva isoisä, äidin vanhemmat olivat kuolleet ennen heidän syntymäänsä.

– Isoisä itse naureskeli, että hän on ”pikkuisä”, koska Heikki-isämme oli pitkä ja hän lyhyt, Hilkka kertoo.

Hilkka kuvaa isoisän olleen hauska ja leppoisa vaari, joka puhui ”savvoo” tai Keski-Suomen murretta, jopa venäjääkin savolaisittain. Hän oli Hilkalle korvaamaton aikuinen.

– Sellainen, joka ei ojentanut ja korjannut tekemisiäni, niin kuin isovanhempien rooli onkin. Vanhempani olivat kovia neuvomaan ja tiesivät aina kaiken paremmin. Sehän oli kai yleinen kasvatuksen tapa 1950-luvulla.

Hilkka ja Pentti kävivät muutaman kerran isoisän loma-asunnolla, datshalla, Moskovassa. Vakituisesti isoisä asui isossa valtion virkamiehille tarkoitetussa kerrostalossa. Kaupunkiasunto oli ”toimistonsorttinen ja hotellimainen”, datsha iso kaksikerroksinen kivitalo Moskovan lähellä. OW:n elämä poliitikkona vaikuttaa olleen jopa yltäkylläistä verrattuna tavalliseen neuvostokansalaiseen. Vartija portilla, taloudenhoitaja-keittäjä ja adjutantteja.

Lomalla Moskovassa käytiin kulttuuririennoissa, Bolshoi-teatterin baletissa, Tretjakovin galleriassa, Moskovan sirkuksessa, elokuvissa, kansantalouden saavutusten näyttelyssä. Toisinaan uitiin datshan lähellä jokirannassa.

Otto Willestä on otettu hauska valokuva, jossa hän ikämiehenä taittaa itsensä kaunoluistimilla vaakaan. Pentin mukaan kuvasta tulee ilmi isoisän joskus ilkikurinenkin luonne. 82-vuotiaana hän innostui kiipeämään aidan yli perheen kävelyretkellä.

OW oli myös hyvä uimahyppääjä.

– Taittoi vartalon ja sukelsi laiturilta veteen paljon paremmin kuin minä. Se jäi harmittamaan nuorta miestä, Pentti nauraa.

Isoisä tapasi työskennellä myöhään yöhön saakka työhuoneellaan datshan yläkerrassa. Aamulla hän nukkui pitkään. Aamiainen syötiin vasta kymmenen yhdentoista maissa. Ruoka tuotiin valmiina ison ruokasalin pöytään.

– OW söi aterian aluksi kefiiriä, jukurttia. Se oli hänelle joku terveysjuttu. Yhteisillä päivällisillä syötiin esimerkiksi zirnikejä, sellaisia rahkapullia ja purkitettua savukalaa, Hilkka kertoo.

Historiankirjoituksessa Otto Wille Kuusista kuvattiin tupakoijaksi, joka ei käyttänyt alkoholia. Pentin muistikuvat ovat päinvastaisia.

– Hän saattoi ottaa joskus lasillisen päivällispöytään tuodusta viinipullosta. Marina poltti tupakkaa, vaikka oli lääkäri, mutta OW ei muistaakseni polttanut.

Kesäpäivien viettoon kuului myös keppipelin pelaaminen. Mölkkyä muistuttavaan peliin osallistuivat myös isoisän adjutantit, kuten Kirilov ja Feodorov, joita Hilkka ja Pentti kuvaavat ”lupsakoiksi ja ystävällisiksi ihmisiksi”. Peliä pelattiin, kun OW halusi pitää taukoa töistään.

– Oli rata, jota pitkin maassa olevaa keppiä liikutettiin heittämällä toisella kepillä. OW kutsui peliä ”tylsäksi”. Rituaaliin kuului, että hävinnyt joutui pomppimaan radan yhdellä jalalla edestakaisin sauvat aasinkorvina hartioillaan.

Pomppiko isoisä?

– Kyllä kai hän pomppi, mutta hän oli pelissä yleensä sen verran haka, että joku vieraista hävisi, Pentti kertoo.

Peli saattoi olla työväenliikkeen perinne. Punavangit (OW ei ollut leirillä) pelasivat sitä Tammisaaren vankileirillä jo sisällissodan jälkeen.

Lapsenlapsilleen Suomeen isoisä kirjoitti kirjeitä.

– Katkaisin pulkkamäessä jalkani, kun olin yhdeksänvuotias, Hilkka kertoo.

– Hän kirjoitti minulle kirjeen, että ”kyllä se siitä menee, kohta taas juokset”.

Seuraavaksi on muuten syytä selvittää, miksi Hilkan ja Pentin isoisä asui Neuvostoliitossa eikä synnyinmaassaan Suomessa.

Terijoen hallitus

Kuusinen pakeni Suomesta Neuvosto-Venäjälle vuonna 1918 tuhansien muiden sisällissodan hävinneiden punaisten tavoin. Vielä parina seuraavana vuonna hän piileskeli Suomessa maan alla ja valepuvuissa. Kotimaa jäi lopullisesti taakse vuonna 1920. Seuraavan vuosikymmenen jälkipuolisko ratkaisi sen, ettei hän saanut koskaan lupaa palata kotimaahansa. Tapahtumaketju alkoi Stalinin vainoista, joissa tapettiin venäläisten lisäksi tuhansia Neuvostoliittoon paenneita suomalaisia.

Turun yliopiston poliittisen historian professori Kimmo Rentola sanoo puhelinhaastattelussa, että Kuusinen toimi ilmiantajana puhdistusten alla vuosina 1934–1935. Rentolan mukaan venäläiset tosin tiesivät pidätetyt henkilöt muutoinkin. Vielä tuolloin pidätyksestä seurasi kuulustelu ja mahdollinen passitus leirille.

Ilmiantaminen loppui, kun ihmisiä alettiin teloittaa.

Kuusinen pelasti lyseokaverinsa Edvard Gyllingin Petroskoista Moskovaan vielä kahdeksi vuodeksi. Tämän jälkeen Gylling vangittiin ja ilmeisesti ammuttiin. Stalinin lihamyllyssä kuolemantuomioon riitti pelkkä epäilys toisinajattelusta.

Kuusista on arvosteltu, koska hän ei noussut puolustamaan maanmiehiään.

”Voiko olla olemassa vastenmielisempää näkyä kuin tämä robotti Kremlissä, diktaattorin takana alati tottelevainen suomalainen liikkumattomin kasvoin todistamassa kuolemaantuomittujen ohimarssia”, kuten esseisti Johannes Salminen kirjoitti myöhempinä vuosina.

Rentolan arvion mukaan Kuusisella oli aika vähän mahdollisuuksia vastalauseisiin.

– Hänellä itselläänkin oli oven vieressä villapaita ja ruisleipää siltä varalta, että tullaan hakemaan.

Historioitsija Maurice Carrez niin ikään muistuttaa Kuusisen ahtaasta liikkumavarasta.

– Mitä hän olisi voinut tehdä? Hän ei voinut palata Suomeen, vaikka olisi halunnut. Mihin sitten paeta? Mitä tapahtui Trotskille Meksikossa? Carrez kysyy.

Vastaus on, että Stalinin terrorikoneiston agentti tappoi tämän Meksikossa 1940.

Rentolan mukaan Stalinin vainoista selviäminen leimasi Kuusisen kotimaisten aatetoverien silmissä.

– Hän joutui kantamaan hengissä selvinneen häpeää.

Kuusisen petturimaineelle Suomessa lyötiin sinetti vuonna 1939. Stalin määräsi hänet Suomelle perustamansa Terijoen nukkehallituksen pääministeriksi. Stalinin totuuden mukaan Neuvostoliitto ei hyökännyt Suomeen 30.11.1939, vaan ainoastaan vastasi Kuusisen hallituksen avunpyyntöön.

Pyydettiinkö Kuusinen Terijoen hallitukseen vai joutuiko hän siihen, Kimmo Rentola?

– Kyllä se joutumista oli. Stalin kutsui puheilleen ja antoi määräyksen, että tämmöinen perustetaan.

Onko Kuusisen maine maanpetturina ansaittu?

– Hän oli sellaisessa asemassa, että oli pakko noudattaa määräyksiä. Toisaalta hän oli hallituksen pääministeri, kyllähän maine siinä mielessä oli ansaittu. Tosin en tiedä ajatteliko hän, että voisiko siitä seurata mitään hyvää.

Maurice Carrez arvelee Kuusisen tunteneen syyllisyyttä.

– Perestroikamiehet sanoivat, ettei hän halunnut puhua Terijoen hallituksesta milloinkaan, aivan kuten ei isänsä vararikosta. Minusta on selvää, että hän oli häpeissään siitä. Mutta tämä on vain mielipide, ei tieteellinen tutkimustulos.

Kuusinen jatkoi työskentelyä entistä kotimaataan vastaan samalla kun tuhansia suomalaisia nuoria miehiä kuoli rintamilla. Jatkosodan vuonna 1943 häneltä ilmestyi kirja Suomi ilman naamiota. Kirja ilmestyi uudelleen vuonna 2006 venäjämielisen dosentin Johan Backmanin instituutin kustantamana.

Kirjassa Kuusinen roimi entisen kotimaansa poliittista johtoa. Mannerheim ja muut ajoivat Suomen sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Aggressiivinen politiikka huipentui natsi-Saksan kanssa tehtyyn sotilasliittoon. Kirja sisältää myös mitä ilmeisimmin suomalaissotilaille suunnattua propagandaa, jonka tavoitteena oli heikentää taistelumoraalia. Kuusinen kirjoittaa desanttien ja suomalaisen metsäkaartin onnistuneista sabotoinneista Suomessa. Näin hän sanoo lotista:

”Mutta Hitlerin suomalaiset koirat tekevät vieläkin kummallisempia temppuja. He ovat isäntänsä mieliksi tarjonneet saksalaisille sotapukareille Suomen naisten kunniankin. He ovat itse asiassa laillistaneet hitleriläisen upseerien ja sotamiesten harjoittaman suomalaisten naisten raiskaamisen. Sitäpaitsi he ovat järjestäneet erikoispalvelun, jota suojeluskuntain naisjärjestön ”Lotta Svärdin” jäsenet laajassa mitassa suorittavat saksalaiselle sotaväelle”.

Teksti voi yhä suututtaa jotakuta. Maurice Carrez kuitenkin kehottaa suomalaisia ”katsomaan historiaansa silmiin”. Hänen mukaansa on tärkeä ymmärtää, ettei toinen puoli ole pelkästään hyvä ja toinen paha.

– Pääkysymys on, ketkä tappoivat sisällissodassa eniten suomalaisia? Punaiset vai valkoiset? Mannerheim oli tsaarin palvelija, eikä kukaan pidä häntä petturina. Kuusinen on ollut vain tärkeä poliitikko, joskus oikeassa, joskus väärässä. Hän on tehnyt erehdyksiä. Häntä ei saa vihata turhaan, eikä kunnioittaa turhaan. On ikävää, että Laukaan pikku patsas metsässä hävitettiin.

– Suomalaiset voivat olla, eivät ehkä ylpeitä, mutta tyytyväisiä, että yksi suomalainen on ollut ison valtion johdossa vähän aikaa. Hän on ainoa, joka on päässyt niin korkeaan paikkaan.

Carrez myöntää, ettei ole Kuusisesta puhuessaan ”aivan objektiivinen”.

– Tutkin häntä niin paljon, että koen sympatiaa häntä kohtaan. Ja isoisäni oli myös punainen. Kyllä se vaikuttaa, mutten ole ideologi, olen tiedemies.

Ei paluuta

Hilkka, 12, kuuli vuonna 1958 isoisän luona, että tämä tulee käymään Suomessa. Hän kirjoitti asiasta päiväkirjaansa.

– Myöhemmin merkitsin päiväkirjan reunaan, ettei hän saanutkaan viisumia, Hilkka kertoo.

Historiankirjoituksessa 12-vuotiaan tytön odotus isoisän vierailusta on jäänyt isonkuuloisten asioiden alle. Kuusinen olisi halunnut osallistua Suomen kommunistisen puolueen 40-vuotisjuhliin ja vierailla Jyväskylään lyseon satavuotisjuhlassa. Viisumianomus tyssäsi presidentti Urho Kekkoseen.

Mikäli Suomeen palaaminen olisi ollut Otto Willen päätettävissä, hän olisi palannut takaisin kotimaahansa reilu vuosikymmen aikaisemmin, heti toisen maailmansodan jälkeen, kun kommunistipuolue taas sallittiin Suomessa. Neuvostoliitto kohteli Kuusista eri tavalla kuin muita ulkomaisia kommunistijohtajia, jotka se päästi kotimaihinsa maailmanpalon sammuttua 1945.

Kominternin johtaja Georgi Dimitrov pääsi takaisin Bulgariaan, jossa hänestä tuli pääministeri. Hän puolsi Kuusisen viisumia Moskovassa, mutta Rentolan mukaan mahdollisesti joko Stalin tai ulkoministeri Molotov torppasi hakemuksen.

– Ei haluttu häiritä niitä uusia suhteita Suomeen, mitä alettiin sodan jälkeen rakentaa. Tiedettiin, että jos Kuusinen tulee tänne, se ärsyttää suomalaisia niin paljon, että tulee hankalia tilanteita. Hän joutui jäämään sinne ja ryhtymään neuvostoliittolaiseksi poliitikoksi.

Historioitsijoiden piirissä on liikkunut huhu, että Kuusinen olisi käynyt salaa Suomessa. Hilkka ja Pentti, jotka asian varmasti tietävät, leikkaavat huhulta siivet. Kuusinen jätti synnyinmaansa vuonna 1920 eikä koskaan palannut.

Kaipasiko isoisä Suomea?

– Luulen, että enempi tai vähempi kipeä asia se on ollut. Ei hän tosin lapsenlapsille siitä puhunut, Pentti sanoo.

”Niitä” Kuusisia

Tämän jutun alussa tähdennettiin, että Hilkka ja Pentti ovat henkilöitä, jotka vain sattuvat olemaan Otto Wille Kuusisen lapsenlapsia. Yhdestä asiasta sisarukset puhuvat kovin vähän: miten heihin on suhtauduttu maanpetturina pidetyn Kuusisen sukulaisina?

Hilkka sanoo joutuneensa koulukiusatuksi, Pentti vaikenee kokemuksistaan. Hän sanoo valinneensa teknillisen alan osaksi sen vuoksi, että se loittonee mahdollisimman kauas politiikasta.

Jyväskylän rautatieasemalla, kymmenen minuuttia ennen junan lähtöä Pentti kuitenkin kertoo armeijajutun.

– Armeijassa sitä luulisi, että sukulaisuussuhde olisi selvillä heti kärkeen. Palvelin Hämeen Jääkäripataljoonassa. Etenin normaalia tahtia aliupseerikouluun ja sieltä reserviupseerikouluun. Kun palasin Haminasta kokelaana takaisin perusyksikköön, niin komppanianpäällikkö totesi, että ”jos olisin tiennyt mitä Kuusisia olet, en olisi lähettänyt sinua mihinkään koulutukseen”. Hän tunnusti, että oli ollut tietämätön asiasta. Hän oli minua kohtaan kuitenkin kovin ystävällinen, palkkasi minut matematiikan opettajakseen. Niinpä kävin hänen kotonaan opettamassa. Luulen, ettei hän pitänyt minua kovin suurena vallankumouksellisena, Pentti Kuusinen naurahtaa.

Juttu on julkaistu Keskisuomalaisessa 17.9.2011.

 

Otto Wille Kuusinen 1881–1964

4.10.1881

Syntyy Laukaassa Valkolan Tuulensuussa Peurungan rannalla. Vanhemmat kyläräätäli Vilhelm Juhonpoika ja Sofia (os. Puttonen) Kuusinen.

1882

Äidin kuolema.

1883

Muutto Jyväskylään. Isä työskentelee räätälinä ja räätäliliikkeen toimitusjohtajana. Maria Sofia (os. Sillman) Otto Willen äitipuoleksi.

1890

Jyväskylän Mallikoulun (Normaalikoulu) oppilaaksi.

1892

Jyväskylän lyseoon. Kaveripiirissä mm. tuleva kommunisti Edvard Gylling, vasemmistopoliitikot Sulo Wuolijoki ja Martti Kovero sekä taidemaalari Jonas Heiska.

1893

Räätäliliikkeen konkurssi. Muutto Vapaudenkadulle halvempaan asuntoon.

1896

Isä kuolee keuhkotautiin. Äitipuoli huoltajaksi.

1900

Keväällä ylioppilaaksi, syksyllä Helsingin yliopistoon.

1901

Esikoistytär Aino syntyy, äiti Saima Dahlstöm. Tutustuu stipendiaattina nuorisoseuratoimintaan Keski-Suomessa. Toimittajana Suomalainen-lehdessä Jyväskylässä. Kauppapuodin hoitajana Laukaassa.

1902

Naimisiin Saiman kanssa. Kerää rahaa kansanopistoille Keski-Suomessa.

1903

Aino-tytär kuolee. Uskonkriisi.

1904

Vasemmistopoliitikkona tunnettu Hertta-tytär syntyy. Sosialistinen herätys. Liittyy sosialidemokraattiseen puolueeseen.

1905

Perustamassa Ylioppilaiden sosialidemokraattinen yhdistystä. Perustajajäseniä ovat myös entiset lyseolaiset Gylling, Kovero ja Wuolijoki. Valmistuu filosofian maisteriksi. Suomi suurlakkoon, Kuusinen kulkee Helsingissä “revolveri taskussa” vaatien kaikille kansalaisoikeuksia.

1906

Pikkuveli Esko kuolee 15-vuotiaana, poika Esa syntyy.

1908

Tytär Riikka-Sisko syntyy.

1909

Perhe muuttaa Luhangasta Otto Willen luokse Helsinkiin.

1911

Tässä jutussa haastateltujen Hilkan ja Pentin isä Heikki syntyy.

1912

Pikkusisko Maria kuolee 26-vuotiaana.

1908–1918

Kolmeen otteeseen sosialidemokraattien kansanedustajana. Toimii myös puolueen puheenjohtajana.

1918

Suomen sisällissota. Punaisten Suomen hallituksen aatteellinen isä, valistusasiainvaltuutettu. Jaksoja Pietarissa ja Moskovassa. Perustamassa Suomen Kommunistista Puoluetta, valitaan puolueen keskuskomitean jäseneksi.

1919

Perustamassa Kommunistista Internationaalia (Kominternia) Neuvosto-Venäjällä. Piileskelyä Suomessa salanimellä ja jopa naiseksi pukeutuneena.

1920

Uutisankka Kuusisen murhasta Pohjanmaalla. Lopullinen poistuminen Suomesta Ruotsin kautta Neuvosto-Venäjälle. Vanhemmat lapset Hertta, Esa ja Riikka-Sisko Venäjälle 1920-luvulla.

1921

Kominternin toimintaan Neuvostoliitossa. Tavoite kukistaa porvaristo maailmanlaajuisesti.

1922

Naimisiin Aino Sarolan kanssa.

1929

Komiternin puhemiehistöön merkittäväksi vallankäyttäjäksi.

1936

Kolmas avioliitto lääkäri Marina Amiragovan kanssa. Yhteinen lapsi Violetta, joka kuolee vauvaiässä. Stalinin puhdistukset alkavat. Suomalaisia tapetaan.

1939

Terijoen nukkehallituksen puheenjohtajaksi. Talvisota syttyy. Kuusinen arvioi väärin Suomen työväestön puolustustahdon.

1940

Moskovasta Karjalaissuomalaisen Sosialistisen Neuvostotasavallan korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajaksi.

1943

Julkaisee kirjan ”Suomi ilman naamiota”, joka on entisen kotimaan sota-ajan johtoa ja natsi-Saksaa vastaan suunnattu propagandistinen pamfletti.

1944

Tukee Suomi-Neuvostoliittoseuran perustamista Suomeen.

1945

Neuvostoliiton johto evää paluun Suomeen.

1947

Suomeen jäänyt poika Heikki tapaa isänsä Neuvostoliitossa, edellisestä tapaamisesta yli 25 vuotta.

1951

Lapsenlapset Hilkka, Pentti ja Jussi vanhempineen vierailevat Moskovassa.

1953

Stalin kuolee, Kuusisesta tulee yksi johtavista neuvostoideologeista.

1957

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen puhemiehistön ja sihteeristön jäseneksi.

1962

Hilkka vanhempineen lomailee kesällä isoisänsä kanssa Neuvostoliiton Latvian Jurmalassa. Syksyllä Kuusinen toimii yhtenä Hrustsevin neuvonantajista Kuuban kriisissä, joka ajaa Neuvostoliiton ja Yhdysvallat lähelle ydinsotaa. Kannattaa rauhanomaista ratkaisua.

17.5.1964

Kuolee Moskovassa syöpään 82-vuotiaana. Tuhkauurna Kremlin muuriin.

 

Arkistolähteet:

Historiallinen sanomalehtikirjasto

Kansan Arkisto

Keskisuomalaisen arkisto

Keski-Suomen maakunta-arkisto

Keski-Suomen museo

Kirjallisuutta:

Maurice Carrez (2008): La fabrique d’un révolutionnaire. Otto Wilhelm Kuusinen (1881–1918)

Thomas Henrikson (1971): Romantik och marxism

John H. Hodgson (1975): Otto Wille Kuusinen – poliittinen elämäkerta

Jussi Jäppinen (2005): ”Oletko koskaan nähnyt kauniin kaupungin?”

Elina Kivivuori-Halinen (2008): Äijälän ääniä kautta aikain

Aino Kuusinen (1972): Jumala syöksee enkelinsä

Otto Wille Kuusinen (1943): Suomi ilman naamiota

Pertti Kuokkanen (1983): Laukaan historia III

Marja-Leena Mikkola (toim. 1971): Otto Wille Kuusinen – suomalainen internationalisti

Panu Rajala & Hannu Rautkallio (1994): Petturin testamentti – Arvo Poika Tuomisen todellinen elämä

Vesa Salminen (toim. 1970): Nuori Otto Wille Kuusinen 1881–1920