Kotimaa

Nipistys Kela-korvauksista ja km-korvauksille katto

Kela-korvaus yksityislääkärien tekemistä toimenpiteistä on pienenemässä. Hallitus päätti uudistuksesta kehysriihessään.

Virkamieslähteen mukaan supistukset aiotaan kohdistaa toimenpiteiden korvauksiin. Yksityislääkärit tekevät satoja erilaisia toimenpiteitä, muun muassa leikkauksia.

Säästöjen mittaluokka on 20 miljoonaa euroa, ja supistukset on tarkoitettu pysyviksi. Ne toteutetaan ensi vuoden alussa.

Leikkaus olisi iso, sillä Kela-korvaukset toimenpiteistä ovat olleet vuosittain noin 70 miljoonaa euroa.

Autokyytien kilometrikorvauksiin on tulossa katto. Uudistus leikkaisi korvauksen noin puoleen nykyisestä tasosta sen jälkeen, kun 15 000 kilometriä vuodessa täyttyy.

Nyt kattoa ei ole, ja oman auton käytöstä työmatkoihin saa verottomana enintään 45 senttiä kilometriltä. Lisäkorvausta saa esimerkiksi siitä, jos auton kyydissä on toinen matkustaja tai koira, jota tarvitaan työtehtäviin.

Muutosta perustellaan sillä, että nyt kilometrikorvaus on suuri suhteessa polttoainekustannuksiin. Ministeriö katsoo, että autoilijalle korvataan paljon myös auton hankinta- ja huoltokustannuksia.

Uusimmat

Kotimaa

Moottoripyöräilijä kaahaili yli 170 kilometrin tuntinopeudella Jämsässä

Lääkärireissu illalla tai viikonloppuna on osalla pitkän taipaleen takana

Yön uutiskooste: Syyriassa on käytetty kemiallisia aseita

HS: Yliopistot harkitsevat aidoilla ruumiilla opettamisen supistamista - ruumispula ongelmana

Kävjämäärät ovat kasvaneet – Metsähallitus vähentää luontokohteiden taukopaikkoja

Miehet siirsivät traktoria – toinen jäi perävaunun alle ja kuoli

EK: Uusi tulorekisterilaki uhkaa kasvattaa pienyritysten taakkaa

Kuljettaja kuoli ulosajossa Utajärvellä

Savon Sanomat: Yhä useampi veneretki päättyy liekkeihin

Huumekäryt yleistyneet liikenteessä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.